Rajoitusten purku laukaisi myös matkailun lieveilmiön – jonot voivat saada turistien pinnan tiukalle

Koronarajoitusten purkautuessa Kalajoen kuuluisat Hiekkasärkät houkuttelevat turisteja ennätystahtiin.

Koronarajoitusten purkautuessa Kalajoen kuuluisat Hiekkasärkät houkuttelevat turisteja ennätystahtiin. (Kuva Anne Anttila)

Kalajoen Hiekkasärkilläkin nautitaan ennätysvilkkaasta kesästä.

MATKAILU Koronakurimuksen kurittamat matkailualan yrittäjät saavat ainakin hetken nauttia kohtalaisen normaalista turistikaudesta. Kalajoen Hiekkasärkille on virrannut turistia siihen malliin, että alueen vanhimpiin yrityksiin lukeutuvalla Tapion Tuvallakin tehdään pitkästä aikaa pitkää päivää.

– Viime kesä meni koronan takia ihmetellessä ja vielä alkuvuodestakin jännitettiin samaa. Yritimme käyttää joutokäynnin hyödyksi ja kunnostimme hiljaiselon aikana paikkoja. Alkuvuodesta yritys oli jopa kuukauden ajan kokonaan kiinni, mutta itse kehitystyö ei ole pysähtynyt missään vaiheessa, yrittäjä Kari Seikkula kertoo.

Allan ja Kaarina Seikkulan vuonna 1979 perustama Tapion Tupa on saavuttanut vahvan jalansijansa Hiekkasärkille suuntaavien turistien keskuudessa. Alunperin kesäkahvilana aloittanut yritys on ajan myötä muuntautunut monipuoliseksi matkailualan yritykseksi.

– Toimimme niin sanotusti hostel-lipun alla. Majoituksen lisäksi tarjoamme myös lähiruokaa sekä idyllisen kokous- ja lomanviettopaikan talonpoikaishenkisessä miljöössä. Kunnioitamme vanhoja arvoja ja tämä näkyy monin eri tavoin myös yritystoiminnassamme, vuodesta 2005 lähtien yritystä johtanut Kari Seikkula taustoittaa.

Tapion Tupa valittiin vuonna 2019 Suomen parhaaksi hostelliksi ja vuotta myöhemmin perheyritykselle myönnettiin Kalajoen Vuoden lähiruokateko -tunnustus.

– Toki koronarajoitukset toivat oman lovensa myös meidän toimintaan, mutta nyt kun suomalaiset ovat innostuneet matkailemaan myös kotimaassa, niin tämä paikkaa paljon. Toivotaan vain, että into matkailuun jatkuu vielä tulevaisuudessakin.

Kari Seikkula luotsaa Kalajoen Hiekkasärkkien vanhimpiin lukeutuvaa perheyritystä. --- Neljäänkymmeneen kahteen vuoteen mahtuu monenlaista sesonkia, mutta tässä kesässä on nyt omanlaisensa taika.
Kari Seikkula luotsaa Kalajoen Hiekkasärkkien vanhimpiin lukeutuvaa perheyritystä. — Neljäänkymmeneen kahteen vuoteen mahtuu monenlaista sesonkia, mutta tässä kesässä on nyt omanlaisensa taika. (Kuva Anne Anttila)

Rannikon Rivieraksi kutsuttu matkailukohde on paininut samojen ongelmien äärellä kuin muutkin matkailuyrittäjät, joten meneillään oleva kesä tulee olemaan ainakin monen pienemmillä panoksilla pelaavan yrittäjän suuri pelastus.

Suomalaisten innostus kotimaan matkailuun näkyy eurojen ohella kuitenkin yllättävänä lieveilmiönä. Pitkään jatkuneina hellepäivinä Hiekkasärkät ovat olleet suoranaisen kansanvaelluksen kohteina. Turistien lisäksi alueen ovat täyttäneet myös ohikulkijat ja päiväkävijät.

– Joka paikkaan on aivan jumalattoman pitkä jono. Autolle saa hakea parkkipaikka pitkin poikin särkkiä ja sen jälkeen jonotus jatkuu sinne minne meneekin. Kesäpäivää voidaan verrata markettien ämpärijonoon. Ja ei nämä hinnatkaan ihan halvimmasta päästä ole, ohikulkumatkalla ollut perhe harmittelee.

Saman lieveilmiön on huomioinut myös paikallinen yrittäjä, joka asian arkaluontoisuuden takia ei halua nimeään julkisuuteen.

– Rajoitusten purku ja ihmisten villiintynyt luonne ovat aika napakka yhdistelmä. Ainahan turistipaikoissa ja varsinkin lomakuukausina joudutaan jonkin verran jonottamaan ja ruuhkiakin syntyy, mutta nyt näyttää pinna olevan entistä tiukemmalla. Hyvänä esimerkkinä on eräs turisti, joka keskeytti koko lomansa sen takia, että alueella on liikaa ihmisiä.

Lue myös: Museokortin matkavinkit kokoaa yhteen kotimaan helmet – 30 valmiiksi suunniteltua kulttuurikierrosta

Kommentoi Facebookissa