FORMULA 1 Valtteri Bottas jätti Mercedeksen toissa sunnuntaina Abu Dhabin F1-kilpailun päätteeksi ajettuaan tallissa viiden kauden ajan. Bottas siirtyi Alfa Romeo -talliin, jonka autoa testasi jo viime viikolla.
Mutta yllättävä käänne saattaakin tapahtua. Viime päivinä on huhuttu, että Bottas jatkaisikin Mercedeksellä.
Huhut pohjautuvat siihen, että Lewis Hamilton saattaa lopettaa uransa raivostuttuaan F1-mestaruuden skandaalimaiseen ratkaisuun Abu Dhabissa. Mercedes-talli onkin ryhtynyt jo kartoittamaan kuljettajaa Hamiltonin tilalle, vaikka virallisesti Hamilton ei ole vahvistanut mitään.
Vahvana vaihtoehtona Hamiltonin korvaajaksi pidetään Bottasta. Mercedes ostaisi hänet irti Alfa Romeo -sopimuksestaan ainakin vuodeksi.
Bottas olisi Mersulle tuttuna kaverina loistava vaihtoehto. Hän tuntee tiimin hyvin ja on saanut autonkehittäjänä arvostusta. Olihan Bottas auttamassa Mercedestä viiteen valmistajien mestaruuteen.
Mutta ainoa vaihtoehto Bottas ei Hamiltonin tilalle ole. Listalla on useampia nimiä.
Nico Hülkenbergillä riittää kokemusta ja nopeutta, mutta hän ei saanut kauden 2019 jälkeen F1-sarjaan kilpakuljettajan sopimusta, koska rahaa hänellä ei ollut riittävästi. Mercedeksen listalla Hülkenberg on tiettävästi kärkinimien joukossa.
Muita vaihtoehtoja ovat Formula E -sarjassa hyviä otteita esittäneet Nyck de Vries ja Stoffel Vandoorne. Jälkimmäisellä on aiempaa kokemusta F1-sarjasta McLaren-tallista.
Mercedes saattaa myös neuvotella Esteban Oconin irti Alpine-sopimuksestaan. Ocon on vanha Mercedeksen suojatti. Alpinelle ratkaisu olisi hyvä, koska silloin F2-mestari Oscar Piastri voisi saada tallista kilpakuljettajan paikan Fernando Alonson rinnalta.
Mercedeksen kilpakuljettajaksi nousee ensi kaudella George Russell, joka ajoi viimeiset kolme kautta Williamsilla. Jos Hamilton lopettaa uransa, on Russell tulevalla kaudella merkittävä mestarisuosikki.
Myös Bottaksella voisi olla loistava sauma maailmanmestaruuteen, mikäli Hamilton lopettaisi ja Bottas pestattaisiin hänen tilalleen. Bottaksen maailmanmestaruus olisikin F1-historian kovimpia tuhkimotarinoita.
Mutta huhut ovat vielä huhuja. Virallisesti Mercedeksen kauden 2022 kuljettajat ovat Russell ja Hamilton.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Formulakauden skandaalimainen päätös – Lewis Hamilton saattaa lopettaa uransa
Kommentoi Facebookissa