Raju mediaruoskinta kyllästyttää Jokereissa – ”Ei missään nimessä ole sen arvoista”

Jokereiden pääomistaja Jari Kurri toimii seuran General Managerina.

Jokereiden pääomistaja Jari Kurri toimii seuran General Managerina (Kuva AOP).

Jari Kurrin mukaan Jokereiden toimintaa pitää järkevöittää toimiston puolella.

JÄÄKIEKKO Jokerit vaihtoi alkukesästä omistuspohjaa, kun seuran GM Jari Kurri ja venäläisomisteinen nikkeliyhtiö Norilsk Nickel Harjavalta Oy hankkivat seuran osakkeet.

Seura pyörii KHL:ssä kuitenkin yhä venäläisrahoituksella, vaikka Kurri korosti viime toukokuussa, että Jokerit suomalaistuisi. Kesäkuussa seurasikin melkoinen mediaruoskinta, kun Norilsk Nickel Harjavalta tuli omistajaksi ja rahoittajaksi.

Kurri ei enää halua kommentoida omistus- ja rahoituskuvioita.

– En mä halua enää palata siihen. Sitä on käyty jo niin pitkään läpi ja ollaan annettu vastauksia. Antaa sen aiheen nyt olla poissa, Kurri sanoi Sport Contentille.

Jokerit on viiden vuoden aikana tehnyt yli 50 miljoonan euron edestä tappiota. Kurri myöntää, että taloudellisella puolella pitäisi petrata.

– Meidän pitää urheilupuolella tehdä töitä ja menestyä paremmin. Samoin toimiston puolella pitää järkevöittää meidän touhua. Ne ovat kaksi isoa haastetta tässä organisaatiossa. Sitä pitää työstää tästä eteenpäin.

Jokerit siirtyi kesällä myös uuteen operatiiviseen komentoon, kun Eveliina Mikkola tuli toimitusjohtajaksi. Tehtävässä viisi vuotta toiminut Jukka Kohonen väistyi.

Mikkola on KHL:n historian ensimmäinen naispuolinen toimitusjohtaja.

– Ihan hyvin on lähtenyt käyntiin. On ollut tosi kiire ja ollaan mun mielestäni saatu yllättävänkin paljon aikaiseksi. Meillä on hyvä tiimi toimistolla. Mun mielestäni kaikki on innoissaan ja se auttaa siinä, kommentoi Mikkola Sport Contentille.

Mikkolan pesti käynnistyi kesäkuussa rajun mediaruoskinnan keskellä. Mikkolan mielestä omistukseen ja rahoitukseen liittynyt erittäin kriittinen mediakohu meni överiksi. Hän muistuttaa, että maailman suurimmista urheiluseuroista lähes kaikki tekevät tappiollista liiketoimintaa.

– Ei missään nimessä ole sen arvoista. Mä en jaksaisi edes puhua siitä. Me ollaan iso seura ja tarvitaan ulkopuolista rahoitusta. Se on kansainvälisesti tiedossa, että suurseurat jalkapallossa, rugbyssa ja muuallakaan eivät pyöri ilman isoa ulkopuolista rahoitusta.

Mikkola toivookin kohun unohtuvan, ja että huomio keskittyisi itse pääasiaan.

– Siitä tuli iso juttu mediassa, mutta kyllä me keskitytään nyt ihan tähän omaan tekemiseemme. Teot puhuvat puolestaan. Me voidaan tarjota faneille, katsojille ja yrityksille niin hyvää kiekkoa, että toivon sen kohun pikkuhiljaa unohtuvan taka-alalle.

Mediakohusta huolimatta Mikkola on nauttinut hommastaan toistaiseksi.

– Yritysten kiinnostus on noussut ja kausikorttimyynti on hyvässä vaiheessa. Ihana fiilis ja mä olen tosi iloinen, että kuulee niin paljon positiivista.

Mikkola vakuuttelee, ettei KHL:n venäläistausta ole vaikuttanut Jokereiden myyntityöhön negatiivisesti.

– Ei ole näkynyt millään lailla.

Suomessa jääkiekolla on kova kilpailutilanne. SM-liiga, jossa lähes kaikki kärkiseurat tekevät taloudellista voittoa, kilpailevat urheiluviihdebisneksessä asiakkaista.

– Ei se ole negatiivinen asia. Kaikkia tarvitaan tietysti. Tunnen paljon ihmisiä eri seuroista. Kaikki tekevät parhaansa ja katsotaan mihin se riittää. Keskitytään omaan ja tehdään niin hyvä juttu tästä kuin pystytään. Mulla on ainakin tavoitteet korkealla.

– Kyllähän me tarvitaan useampia jääkiekkoseuroja. En mä haluaisi, että olisi ainoastaan Jokerit täällä, lisää Mikkola.

Jokereiden toimintamalli KHL:ssä ei ole toki ainutlaatuinen. KHL:ssä käytännössä kaikki seurat ovat tappiollisia ja saavat rahoituksensa Venäjän energiavaroista tai raskaan teollisuuden tuotoista.

Seurojen budjeteissa on myös valtavia eroja. Tilanteeseen on tulossa kuitenkin muutos, kun vuoden kuluttua sarjaan olisi tulossa noin 12 miljoonan euron palkkakatto, jonka päälle saisi peluuttaa muutamaa palkkakatosta ”ylipalkattua” tähtipelaajaa.

Kurri pitää palkkakattoa positiivisena kehityksenä.

– Se on varmaan terveellistä. Koko ajan on puhuttu organisaation tervehdyttämisestä järkeville pohjille ja varmaan tämä on yksi osa sitä, hän toteaa.

Kurri uskoo KHL:n urheilullisen kiinnostuksen myös nousevan, kun useammalla joukkueella on palkkakaton myötä mahdollisuuksia mestaruuteen.

– Tuo varmasti muutoksia ja tasoittaa sarjaa. Tällä hetkellä on niin kovia suurseuroja, jotka pystyvät käyttämään paljon rahaa, ja on seuroja, joilla ei ole rahaa niin paljon. Palkkakatto tulee tasoittamaan ja tekee sarjasta mielenkiintoisen.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös Leijonien supersankari Mörkö toipunut hurjasta kultapyörityksestä – ”Olihan se erilainen kesä”

Kommentoi Facebookissa