TALOUS Asiakastieto Groupin katsauksen mukaan tammi-syyskuussa konkurssiin on Suomessa haettu jo yli 200 vähintään miljoonan euron liikevaihtoa tehnyttä yritystä eli saman verran kuin koko viime vuonna yhteensä. Tämä ennakoi koko vuodelle miljoonaluokan konkurssien kasvua noin 50 prosentilla.
Erityisen paljon miljoonakonkurssit ovat lisääntyneet rakennusalalla ja teollisuudessa. Puolet kaikista yli miljoonan euron yritysten konkurssihakemuksista on tammi-syyskuussa kohdistunut näille kahdelle toimialalle.
Yhteensä konkurssihakemuksia on tammi-syyskuussa jätetty noin 2 100 kappaletta eli saman verran kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna.
Konkurssihakemus on myös perinnän työkalu ja osa niistä perutaan, kun velallisen kanssa päästään sopimukseen tai saatava maksetaan hakemuksen jälkeen. Jos maksua tai sopimusta ei saada aikaan, yritys yleensä käräjäoikeuden päätöksellä asetetaan konkurssiin. Tänä vuonna myös konkurssiin asetettujen, vähintään miljoonan euron liikevaihtoa tehneiden yritysten määrä on kasvanut selvästi.
Asiakastiedon mukaan tammi-syyskuun hakemusten perusteella voidaan ennakoida, että tänä vuonna konkurssien myötä menetetään noin 7 300 työpaikkaa, mikä olisi hiukan pienempi määrä kuin viime vuonna.
Lue myös: Konkurssit kääntyivät kasvuun – velkojat ovat käyttäneet konkurssihakemusta perintäkeinona
Kommentoi Facebookissa