Rallin MM-sarjan ratkaisut siirtyivät marraskuulle

Thierry Neuville kaasuttelee Hyundailla (Kuva AOP)

Thierry Neuville kaasuttelee Hyundailla. (Kuva AOP)

Thierry Neuville ajoi voittoon Katalonian rallissa. Kalle Rovanperä sijoittui viidenneksi.

RALLI Jari-Matti Latvalan johtamalla Toyotan WRC-tiimillä oli Katalonian rallissa tilaisuutensa varmistaa tupla, eli kuljettajien ja valmistajien maailmanmestaruudet. Kuohujuomapulloja ei kuitenkaan tältä osin Kataloniassa korkattu.

Katalonian asfalttipintaisessa rallissa yksi kuljettaja, Hyundain Thierry Neuville, nousi yli muiden. Neuville kuittasi kauden toisen voittonsa tavalla, joka ei jättänyt jossiteltavaa.

Neuville nappasi valtikan käsiinsä perjantai-illalla ja kasvatti sen jälkeen koko ajan tasaisesti johtoaan Suomen kisan voitto vyöllään Kataloniaan saapuneeseen Toyotan Elfyn Evansiin. Neuville löi toiseksi sijoittuneen Evansin 24,1 sekunnilla. Voitto oli Neuvillelle uran 15:s.

Toyotan Sebastien Ogierilla oli saumat sinetöidä huikean uransa kahdeksas maailmanmestaruutensa jo Kataloniassa, mutta viimeinen niitti jäi vielä iskemättä. Ogier sijoittui kisassa neljänneksi 42,1 sekuntia kärjen takana.

Ogierilla on nyt 17 pisteen etu toisena olevaan Evansiin ennen kauden päätöskisaa. Valmistajien sarjassa tilanne on Toyotan eduksi pistein 474-427.

Ogier oli vielä päätöspäivään lähdettäessä kiinni kisan kolmannessa sijassa. Hyundain Dani Sordo teki kuitenkin hurjan hyökkäyksen. Sordo tykitti pätkäaikoja peräjälkeen ja nappasi kolmannen sijan 35,3 sekunnin erolla Ogieriin.

Toyotan Kalle Rovanperälle kisa oli vaikea heti ensimmäisistä erikoiskokeista lähtien. Yhden todella huiman tilanteen lauantaina kokenut, mutta rajun ulosajon onnekseen välttänyt Rovanperä päätyi kisassa viidenneksi. Hän jäi voittajasta puolitoista minuuttia.

Latvalan johtama Toyota sai Kataloniassa pettyä, mutta tiimillä on kuitenkin todella tukeva ote molempiin mestaruuksiin. Vain täydellinen romahdus voi riistää Toyotalta tuplan.

– Tärkeää oli, että toimme kaikki kolme autoa (Evans, Ogier ja Rovanperä) maaliin. On tavallaan ihan hienoa ja jännittävää, että mestaruudet ratkeavat vasta viimeisessä kisassa, Latvala sanoi WRC:n mukaan.

Latvala toimii ensimmäistä kauttaan Toyotan tallipomona. Marraskuun loppupuolella ajettavassa Monzan rallissa hän todennäköisesti pääsee juhlimaan.

– Rehellisesti sanottuna tämä kausi on sujunut erinomaisesti. En olisi voinut edes unelmoida tällaisesta. Mutta kausi on vielä kesken. Mestaruuksia ei ole vielä ratkaistu, Latvala sanoi.

Teksti Kari Aho ja Otto Palojärvi

Lue myös: Toyota vahvisti ensi kauden ajajansa – Esapekka Lappi sai paikan

Kommentoi Facebookissa