RATTIJUOPUMUS Poliisi on vuodesta 1988 alkaen toteuttanut keväällä ja syksyllä valtakunnallisia puhallusratsioita, joissa poliisi puhalluttaa kaikki paikalle ajaneet kuljettajat. Vuosittain valtakunnallisissa ratsioissa puhallutetaan keskimäärin yli 100 000 kuljettajaa. Liikennevirrasta poimitut kuljettajat puhallutetaan seulontamittarilla.
Vuonna 2017 poliisi puhallutti ratsioissa 107 566 kuljettajaa. Rattijuopoiksi kirjattiin 128 kuljettajaa eli 0,12 prosenttia. Alkoholia nauttineita, mutta alle rajan jääneitä oli 770 joka vastaa 0,72 prosenttia. Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa vähentyi hieman aikaisempiin vuosiin verrattuna ja alle langettavan rajan jääneiden kuljettajien määrä laski kolmen vuoden nousun jälkeen.
Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa on ollut pienemmillään 0,11 prosenttia vuonna 2012 ja suurimmillaan 0,25 prosenttia vuonna 1990. Rattijuoppojen määrässä on pientä vaihtelua eri vuosina, mutta se on vakiintunut 0,11 ja 0,14 välille viimeisen yhdeksän vuoden aikana.
Sen sijaan huumekuskien määrä on kasvussa, määrät ovat nousseet tasaisesti viime vuosina. Tapausmäärien nousua voi selittää osaltaan se, että huumausaineet havaitaan tutkinnassa yhä tehokkaammin.
Alkoholia käyttäneiden ja huumekuljettajien aiheuttamissa onnettomuuksissa menehtyi yhteensä vuosina 2012–2016 kaikkiaan 308 henkilöä. Heistä 234 oli päihtyneitä kuljettajia, 60 kyydissä matkustaneita ja 14 toisessa ajoneuvossa olleita sivullisia henkilöitä. Päivän Lehti kirjoitti aiemmin asiasta tässä.
Kommentoi Facebookissa