RAUTATIET Rautatiealan Unionin lakko pysäyttää junaliikenteen maanantaista alkaen toistaiseksi. VR peruu kaikki kauko- ja lähijunat lakon ajalta ja maksaa asiakkailleen rahat takaisin lakon ajalle ostetuista junalipuista. Myös tavarajunat perutaan yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Veturinkuljettajien lakko liittyy käynnissä oleviin TES-neuvotteluihin. Lakko alkaa maanantaina 20.3.2023 klo 00.01 ja jatkuu RAU:n lakkovaroituksen mukaan toistaiseksi. Lakon alkaessa sunnuntai-illan aikana lähteneet matkustaja- ja tavarajunat ajetaan määräasemilleen saakka, mukaan lukien sunnuntain ja maanantain välisen yön yöjunat.
– Neuvottelut jatkuvat Palvelualojen työnantajat Palta ry:n ja RAU:n välillä myös lakon aikana. Toivomme, että sopu löytyisi pian. Olemme todella pahoillamme siitä, millaisia hankaluuksia lakko aiheuttaa asiakkaillemme, sanoo henkilöstöjohtaja Laura Ansaharju.
VR palauttaa lakon ajalle ostettujen kauko- ja lähiliikenteen kertalippujen hinnan automaattisesti asiakkailleen noin viikon kuluessa. Jos liput haluaa itse muuttaa toiseen ajankohtaan, se onnistuu ilman muutosmaksua VR Matkalla -sovelluksessa tai soittamalla asiakaspalveluun. VR kannustaa ensisijaisesti suosimaan itsepalvelukanavia, sillä asiakaspalvelu voi olla ruuhkautunut.
VR sulkee junavuorot myynnistä pois päivä kerrallaan. Sunnuntaina perutaan maanantain junavuorot ja sen jälkeen lippuja ei enää voi ostaa maanantaille. Lakon jatkuessa junavuoroja poistetaan myynnistä päivä kerrallaan. VR hyvittää myös sarjalippujen paikanvaraukset asiakkaille sekä pidentää kauko- ja lähiliikenteen kausilippujen voimassaoloaikaa lakkopäivien verran. Nämä eivät vaadi lippujen käyttäjiltä toimenpiteitä.
Matkustajaliikenne palautuu lakon päätyttyä normaaliksi pienellä viiveellä Lakon päätyttyä junaliikenteeseen voi tulla vielä muutoksia ja yksittäisiä peruutuksia seuraavan päivän aikana liikenteen käynnistämiseen liittyvien poikkeusjärjestelyiden vuoksi.
Fintraffic ja Väylävirasto haluavat muistuttaa liikkujia siitä, että kaikki liikenne ei ole suinkaan rataverkolla pysähtynyt lakon vuoksi. Vaikka henkilöliikennettä ei kuljekaan ja tavaraliikennettäkin vain jonkin verran, niin esimerkiksi kunnossapito- ja ratatyökalustoa liikkuu rataverkolla normaaliin tapaan. Nämä on syytä huomioida esimerkiksi tasoristeyksissä.
Oman junan tilanteen voi tarkistaa reaaliajassa osoitteesta www.vr.fi/junaliikenne-nyt.
Kommentoi Facebookissa