JÄÄKIEKKO Oligarkkiliikemiehen hommista jääkiekkovalmentajan tehtäviin toimintaansa laajentanut suomen kansalainen, Roman Rotenberg on aloittanut kautensa KHL:ssä loistavasti. Rotenbergin valmentama SKA Pietari on voittanut kauden kaikki yhdeksän otteluaan.
Torstaina Moskovassa SKA voitti kiinalaisjoukkueen, tai sellaiseksi itsensä brändänneen Moskovassa pelaavan joukkueen, Red Star Kunlunin, maalein 6-3. Tulos oli odotettu, kun Red Star on läntisessä konferenssissa kymmenentenä.
Ottelu ei ollut yleisömenestys. Katsojia Moskovan isolla Mystitshi-areenalla oli 733. Suunnilleen saman verran kuin tyhjille katsomoille kisatuissa Tokion olympialaisten joukkuepeleissä, jonne oli päästettävä paikan päälle kuitenkin urheilijoita, toimitsijoita ja toimittajia.
SKA on lyhenne sanoista armeijan urheiluseura. Suomen kansalainen Rotenberg valmentaa joukkuetta, jonka tunnuksena on Venäjän armeijan punatähti. Sama armeija tappaa parhaillaan siviilejä Ukrainassa.
Rotenberg nimitti itsensä SKA:n päävalmentajaksi viime tammikuussa. Rotenbergillä ei ollut aiempaa päävalmentajakokemusta juuri miltään tasolta, mutta sillähän ei ollut päätöksessä merkitystä.
Roman Rotenberg kuuluu isänsä Boris Rotenbergin kautta presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin. Rotenbergit ovat Suomen kansalaisia heidän muutettuaan 1990-luvun alussa Suomeen perheen inkerinsuomalaisen äidin paluumuuttajastatuksella. Putinin nousu Venäjän johtoon 1999 toi perheelle satumaisia rikkauksia.
Roman Rotenberg ei menestynyt jääkiekkoilijana, mutta jääkiekkojohtajaksi hän nousi Putinin hallinnon myötävaikutuksella. Häntä pidettiin muutama vuosi sitten Venäjän vaikutusvaltaisimpana jääkiekkopomona.
Red Star Kunlun on kiinalaisten sekä venäläisten rahoittama jääkiekkoseura, jonka tarkoituksena on kasvattaa jääkiekon suosiota Kiinassa. Tosin tällä hetkellä markkinointi on haastavaa, koska joukkue pelaa Kiinan koronarajoitusten takia Moskovassa, eikä joukkueessa ole yhtään kiinalaispelaajaa.
Venäjällä yhteiskunnan kuluja leikataan Ukrainan sodan takia, mutta jääkiekolle rahaa näyttää yhä löytyvän. Ei ole esteenä, että Venäjän jääkiekkomaajoukkue on suljettu kansainvälisistä turnauksista.
Rotenbergin päävalmentajaura sekä kiinalaisen jääkiekkojoukkueen operointi Moskovassa lähes tyhjille katsomoille tulevat jäämään osaksi venäläisen jääkiekkoilun absurdia historiaa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: SM-liigassa yleisökatoa – kurjin tilanne on Mikkelissä
Kommentoi Facebookissa