RUOKA Näin joulun jälkeen sitä meikäläinen aina muistelee, miltä tuntui syödä kuivatuista herneistä tehtyä keittoa, joka oli ryyditetty runsaalla ylijäämäkinkulla.
No, nykyään ei meidän huushollissa enää jouluna kinkkua syödä, vaikka lihaa toki, mutta sitäkin vähäisessä määrin. Kiitos jälkikasvun ja muiden vieraiden kestityksen, ylijäämiä syntyy ja niihin liittyviä jonkinlaisia ajatelmiakin.
Enemmän onkin järkevämpää?
Ruokahävikki on yksi nykyisistä keskustelunaiheista. Meillä sitä pyritään välttämään kaikin mahdollisin keinoin, joista yksi saattaa kuulostaa yllättävältä ja virheelliseltä: keitä tarpeeksi ja mieluummin heti kättelyssä liikaa.
Ai miten niin pitäisi keittää yli tarpeen? No siksi, että silloin on olemassa jotain jatkokäyttöön soveltuvaa riittävästi. Esimerkkejä varmasti kaivataan ja tässä muutama ajatus.
Perunoita yli tarpeen
Jokainen tietää, että uusia perunoita keitetään yli tarpeen ja yli jääneistä tehdään esimerkiksi perunasalaattia. Talvella kannattaa keskimäärin käyttää jauhoisia tai yleisperunoita.
Jauhoisista tehdään muusia. Ylijääneestä muusista voi tehdä vaikka lihaperunasoselaatikon tai vain pienen perunavuoan lisukkeeksi, jälkimmäisen aivan mainiosti esimerkiksi annosvuokiin. Tuollaisesta vuoasta tai paistoksesta saa kuohkeamman jatkamalla sitä kananmunalla ja loraus kermaakin terästää kummasti. Vähän voisi maustaa muskotilla, päälle juustoraastetta, mustapippuria ja nokare voita. Johan lähtee!
Jos keität yleisperunoita esimerkiksi kastikkeen seuraksi, keitä ihan reippaasti yli tarpeen. Yli jääneet voi seuraavana päivänä leikata pituussuunnassa parin millin paksuisiksi viipaleiksi. Lisäksi suosittelen, että tilsit pätkän purjoa ihan pieniksi paloiksi ja raastat vaikka pari punajuurta karkeaksi raasteeksi. Käytä tuoreita punajuuria, älä säilykkeitä.

Voitele uunivuoka öljyllä, lado kerros perunaviipaleita vuoan pohjalle, mausta kevyesti suolalla ja pippurilla, lado päälle purjo ja punajuuret. Siihen päälle vielä kerros perunaa ja sitten relusti ruokakermaa perään. Päälle juustoraastetta ja voi siihen laitella pippuria ja voinokareita.
Yksinkertaista ja hyvää!
Pari muuta esimerkkiä
Keitän mieluusti tomaattikastiketta yli tarpeen. Mausteisen kastikkeen ohjeen yhdistettynä fetatäytteisiin munakoisorulliin näet klikkaamalla tästä.
Ohje on todella hyvä. Tomaattikastike käy sellaisenaan myös pastan seuraksi (esim. penne tai bucatini), jolloin voimme kutsua annosta nimellä al arrabiatta.
Jos tomaattikastiketta on yllin kyllin, voi siihen paistaa jauhelihaa ja täyttää kastikkeella isoja putkimakaroneja (esim. tuffoli). Ladotaan ne vuokaan, kaadetaan päälle paseerattua tomaattia (yrttimaustettuna mielellään) ja kuorrutetaan vaikka mozzarella-raasteella. Herkullista ja simppeliä. Uuni mielellään 180 asteeseen, ettei kuori pala. Aikaa menee 40–50 minuuttia.
Mielikuvitus asettaa rajat.

Mutta mitä jos paistatkin saman tien vähän enemmänkin niitä munakoisoja, toki rullista yli jäävät voivat olla paksumpia siivuja, kuten sentin paksuisia.
Ja mitä sitten?
Sillä aikaa, kun rullat paistuvat, valelet uunivuoan.
Ladot pohjan päälle kerroksen munakoisoviipaleita.
Sen päälle tomaattikastiketta, tuoreita basilikanlehtiä, paloittelemaasi tuoretta mozzarellaa sekä parmesania tai gran padanoa raasteena tai hiutaleina.
Sitten uusi kerros munakoisoa ja kastiketta ja juustoja. Basilikanlehdet eivät viihdy pintakerroksessa.
Vähennät uunilämmön 180 asteeseen ja sillä aikaa kun rullia natustellaan, uunissa valmistuu herkullinen melanzane.

Minun viestini
Minun viestini on yksinkertainen: jos suunnittelee tekemisiään keittiössä, pääsee vähemmällä hävikillä ja vaivalla. Ja ruoka on silti erinomaista.
Tomaattikastiketta kenenkään ei tarvitse valmistaa, sillä murskalla, paseeratuilla tomaateilla ja pyreellä pärjää aina. Mutta tuoreista hyvällä otteella tehty on vain paljon parempaa. Ja raaka-ainekontrolli toimii paremmin, jos etiikalla on jotain merkitystä.
Itselleni on. Ehkä se on hieman elitististä, ehkä ei. Riippuu mistä katsoo.
Ja kyllä: heti kun italialaistyylisistä ruoista on kyse, mieleen tulee punaviinipullo. Se voisi olla näihin tomaattiruokiin vaikka Armigero Barbera d’Asti Superiore 2016 (14,95/plo) Piemontesta tai vegaanista luomuviiniä Toscanasta, kuten LaSelva Privo 2017 (14,59/plo) tai tilausvalikoiman Masi Serego BellOvile Organic 2016 (14,99/plo).
Viimeksi mainittu viini tulee tiluksilta, joilla eräs Dante aikoinaan tallusteli ja kirjoitti tositarinoita helvetin porteilta.
Pistäkäähän hyvä kiertämään!
Lue myös: Ruokahävikki maukkaaseen hyötykäyttöön – itse tehty kalaliemi antaa resepteille upean ja syvän maun
Kommentoi Facebookissa