SÄÄPROFEETTA Kauhajokelaisen Yrjö Niemisen mukaan säätyyppi jatkuu myös kesää kohden oikullisena. Sääprofeetta Nieminen sanoo kevään tulevan verkkaisesti, mutta näyttävästi.
– Ennen vappuhulinoita maa ehtii käydä vielä moneen kertaan mustana. Varsinkin eteläisessä Suomessa ihan Pohjanmaata myöten säätyyppi heilahtelee puolelta toiselle. Välillä tulee vettä ja välillä lunta, mutta kumpaakin olomuotoa runsaasti.
– Esimerkiksi seuraava lämpöaalto tulee helmikuun loppupuolella ja pyyhkäisee osasta Suomea maan paljaaksi.
Yrjö Niemisen mukaan varmin lumitakuu löytyy kuitenkin edelleen Lapista.
Tulvaan kannattaa varautua
Tulevia talvilomia ajatellen säätyyppi pysyttelee kauhajokelaisen säägurun mukaan entisen kaltaisena eli hyvin yllättävänä.
– Reppuun kannattaa pakata kunnollisten pakkasvarusteiden lisäksi myös sateen kestäviä ja tuulen pitäviä ulkoiluvaatteita. Sama pätee myös suksivoiteisiin, jos siis voiteita käyttää. Purkki vesikelien eliksiiriä kannattaa varata hiihtoreissulle mukaan, sääguru muistuttaa.
Mutta, miltä näyttää itse kevään sää?
– Kevät tulee hitaasti, sillä ennen kukkamekkokautta Suomea ravistelee kolme isoa myrskyä. Epävakaisuutta lisää myös sankka ja runsas sumu, joka hankaloittaa erityisesti tiellä liikkumista.
Monimuotoinen sää maustettuna runsailla sateilla tuo säämiehen mukaan mukanaan myös voimakkaita tulvia.
– Veden äkilliseen nousuun kannattaa varautua erityisesti tulvaherkillä alueilla. Myös voimakkaat kaatosateet nostavat herkästi veden pintaa, joten tämän kevään osalta tulvia voi esiintyä jopa normaalia laajemmin.
Kahden viikon kesä
Vaihtelevissa olosuhteissa alkaa sääprofeetan ennustusten mukaan myös itse kesä.
– Tarkalleen sanottuna t-paidan voi kaivaa talvikolostaan toukokuun 6. päivänä. Silloin riittää lämpöä ja aurinkoa, mutta nautinto loppuu kuitenkin lyhyeen. Kaunis kesäsää kestää kokonaisuudessaan vain kaksi viikkoa. Sen jälkeen alkaa jälleen viileä ja epävakainen osuus, jonka kestoa en vielä tässä vaiheessa pysty tarkemmin ennustamaan.
Kevättalven ja alkukevään säätä Kauhajoen säämies kuvailee kuitenkin kokonaisuudessaan edellisvuosista poikkeavammaksi.
– Sateiden runsaus, niiden nopea vaihtelevuus sekä entisestään voimistuneet myrskytuulet antavat tuleviin kuukausiin oman erityisleimansa. Myös sankka ja runsas sumu on asia, joka ei tiedä koskaan hyvää.
Kommentoi Facebookissa