KORONAVIRUS Myös Suomessa on tällä hetkellä myytävänä koronaviruksen kotitestejä. Saatavilla olevat kotitestit ovat vasta-ainetestejä, joiden avulla voi alustavasti arvioida, onko aiemmin sairastanut koronavirustaudin.
THL kuitenkin huomauttaa, että vasta-ainetesti ei kerro luotettavasti, onko henkilöllä koronatartunta. Jos huomaa koronatartuntaan sopivia oireita, tulee edelleen aina hakeutua ammattilaisten tekemään maksuttomaan koronatestiin.
Kotona tehtävät vasta-ainetestit tehdään sormenpääverinäytteestä. Testit havaitsevat vasta-aineet, joita elimistö muodostaa koronavirusta vastaan, eivät siis suoraan itse virusta. Vasta-aineet nousevat veressä havaittavalle tasolle yhdestä kolmeen viikkoon tartunnasta.
Koronatartunnan alkuvaiheessa testi voi antaa negatiivisen tuloksen, koska vasta-aineita ei ole vielä muodostunut riittävästi. Vasta-ainetesti ei myöskään kerro, onko virus varmasti poistunut elimistöstä taudin loppuvaiheessa.
Vasta-ainetestien lisäksi koronaviruksen kotitestaukseen on olemassa antigeenitestejä. Antigeenitestit soveltuvat akuutin koronatartunnan toteamiseen ja tunnistavat tartunnan parhaiten, kun oireiden alkamisesta on kulunut korkeintaan viisi päivää. Kotitestaukseen tarkoitettuja CE-merkittyjä antigeenitestejä ei ole Suomessa vielä markkinoilla.
Kotitesti ei milloinkaan korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä. Kotitestin tulosten perusteella ei tehdä hoitopäätöksiä eikä vapauteta tartuntatautilääkärin määräämästä eristyksestä tai karanteenista.
– Jos havaitsee yhdenkin koronavirustautiin sopivan oireen, tulee aina mennä ammattilaisen tekemään testiin ja muuten pysyä kotona, korostaa THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.
Ammattilaisen tekemä PCR-testi on luotettavin menetelmä todeta koronavirustartunta. Jos kotitestin hankkimista kuitenkin harkitsee, kannattaa valita vaatimukset täyttävä CE-merkitty testi. Lisäksi on hyvä perehtyä siihen, miten testin tuloksia tulee tulkita. Kotitestien vaatimuksista sekä tulosten tulkinnasta voi lukea lisää THL:n verkkosivuilta.
Lue myös: Hallitus julkaisi suunnitelman koronarajoitusten purkamisesta – katso tavoiteaikataulu
Kommentoi Facebookissa