SÄHKÖPYÖRÄT Liikenne- ja viestintäministeriö keskeyttää sähköpyörien hankintatuen valmistelun. Syynä on tukiesityksen saama vastustus. Sähköpyörien hankintaan ei tulla myöntämään tukea tällä hallituskaudella.
Sähköpyörien hankintatuki oli alkujaan tarkoitus toteuttaa laajentamalla määräaikaista vähäpäästöisille autoille tarkoitettua hankintatukea koskemaan myös sähköpyöriä.
Sähköavusteisen polkupyörän hankintaan ehdotettiin liikenneministeri Anne Bernerin johdolla 400 euron suuruista hankintatukea vuosille 2018–2021. Liikenne- ja viestintäministeriön ehdotuksen mukaan tukeen olisivat olleet oikeutettuja yksityishenkilöt ja tukea olisi voinut saada uuden sähköpyörän hankintaan kerran kalenterivuodessa.
Sotku asiasta tuli, kun valtiovarainministeri Petteri Orpo kertoi olevansa täysin tietämätön koko asiasta.
– Näin valtiovarainministerinä luin tästä vasta julkisuudesta. Sitä ei ole valmisteltu yhdessä. Suhtaudun varauksella – tai itse asiassa en tue sitä, valtiovarainministeri Orpo totesi.
Sinisten Simon Elo tyrmäsi ajatuksen sanomalla, että ehdotus on virkamiesten eikä hallituksen kynästä, eikä hyödytä lainkaan suomalaisten enemmistöä.
– Ehdotus sähköpyörätuesta on pahimmanlaatuista fillarikommunismia, jota me siniset emme suostu nielemään, Elo tiedotti.
Pääministeri Juha Sipilä totesi puolestaan keskustelevansa asiasta Bernerin kanssa. Valtioneuvoston periaatepäätös ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma julkaistiin maaliskuussa. Sähköpyörien hankintatuki ei ollut mukana julkaistussa periaatepäätöksessä ja edistämisohjelmassa.

Kommentoi Facebookissa