Sairaanhoitajaliitto selvitti hoitohenkilökunnan jaksamista – ”Väki on todella väsynyttä”

Sairaanhoitajat kantavat poikkeuksellisten olojen yhä jatkuessa suurta huolta asiakkaista ja potilaista.

Sairaanhoitajat kantavat poikkeuksellisten olojen yhä jatkuessa suurta huolta asiakkaista ja potilaista. (Kuvituskuva Fotolia)

Vastauksissa nousee voimakkaana se tosiasia, että henkilökuntaa ei ole riittävästi.

KORONAVIRUS Sairaanhoitajaliiton tekemän kyselyn mukaan sairaanhoitajan työt ovat koronapandemian kuluessa muuttuneet, lisääntyneet ja käyneet raskaammiksi, mutta vahvuudet työvuoroissa eivät ole lisääntyneet vaan päinvastoin usein vähentyneet.

Tehdään paljon ylitöitä ja pitkiä työrupeamia eikä lomista ole varmuutta. Esihenkilöt joutuvat päivystämään vapaa-ajallaankin.

– Sairaanhoitajat ja esihenkilöt tarvitsevat nyt tukea jaksaakseen, sanoo Sairaanhoitajaliiton asiantuntija Liisa Karhe.

Sairaanhoitajaliiton koronakyselyn tuoreimmissa yli 500 vastauksessa viime syyskuusta lähtien korostuvat väsymys ja riittämättömyyden tunteet. Kaikkiaan Sairaanhoitajien koronakyselyyn on viime keväästä lähtien vastannut yli 2000 sairaanhoitajaa.

Viime keväänä uudessa tilanteessa jaksettiin sairaanhoitajien mukaan vielä kannustaa, mutta nyt motivaatio työtä kohtaan on kyselyn mukaan laskenut. Sen sijaan kollegoiden arvostuksen moni toteaa entisestään lisääntyneen. Vastaajat kertovat usein myös jaksavansa juuri kollegan tuen tai hyvän yhteishengen ansiosta.

– Kollegoiden arvostuksen lisääntyminen on hienoa, mutta samalla se pistää pohtimaan, ovatko sairaanhoitajat potilaiden ja asiakkaiden lisäksi ainoita tässä yhteiskunnassa, jotka näkevät työnsä perustavaa laatua olevan merkityksen? Hoitoyön kentältä käsin kyselyyn vastaajat näkevät konkreettisesti sen, miten oma ammattikunta kannattelee koko terveydenhuoltoa, sanoo Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela.

Juttuvinkki: Rokotusasiantuntijaryhmä suosittelee – AstraZenecan rokotetta vain alle 70-vuotiaille ja pidemmät rokotusvälit

Sairaanhoitajat peräänkuuluttavat kyselyssä sitä, että esihenkilöt kuuntelisivat ja tukisivat. Esimies on tähän asti jaksanut tukea ja kannustaa, mutta hänkin alkaa uupua, koska suurin osa aikaa menee sijaisten hankintaan. Myös esihenkilöt toivovat omilta esihenkilöiltään tukemista.

Sekä sairaanhoitajien että esihenkilöiden vastauksissa nousee voimakkaana se tosiasia, että henkilökuntaa ei ole riittävästi. Se koettelee vastaajien mukaan kaikkien jaksamista ja vaarantaa samalla työ- ja potilasturvallisuuden.

Hoitovelan kertyminen ja sen purkaminen stressaa monia. Erityisen kuormittava ajanjakso sairaanhoitajien työssä ei ole päättymässä siihen, kun korona alkaa laantua. Monet nostavat tätä asiaa vastauksissaan. Sairaanhoitajien vastauksissa kautta linjan nousee esiin perehdytyksen tärkeys ja osaamisen kehittämisen merkitys poikkeusaikoinakin.

– Vaikka tilanne olisi kuinka hankala, on täysin edesvastuutonta ja lisäksi hyvin lyhytnäköistä, jättää työntekijä ilman asiallista perehdyttämistä. Työn tekemisen edellytykset ovat tällöin olemattomat ja potilasturvallisuus vaarantuu. Jos ei saa perehdytystä, ei todennäköisesti tule uudelleen kyseiseen yksikköön, pahimmassa tapauksessa jättää koko alan. Perehdytys on kivijalka potilasturvallisuudelle ja sairaanhoitajien alalla pysymiselle, Nina Hahtela painottaa.

Edellisestä aallosta ei kyselyyn vastanneiden mukaan ole opittu tarpeeksi. Sairaanhoitajat peräänkuuluttavat vastauksissaan etukäteissuunnittelun merkitystä ja vastuun kantamista. Sairaanhoitajaliitto toimittaa koronakyselyn tulokset päättäjille ja virkamiehille tiedoksi sekä tapaa vaikuttajatahoja, jotta sairaanhoitajien näkemykset huomioitaisiin paremmin ja epäkohtiin havahduttaisiin.

Lue myös: Koronarokotusten etenemistä voi nyt seurata kuka tahansa – katso oman kuntasi tilanne

Kommentoi Facebookissa