VEIKKAUS Suomessa kirjoitettiin pitkäperjantai-iltana Eurojackpot-historiaa, kun illan ainoa täysosuma löytyi Suomesta. Lähes 87 miljoonan euron voitto oli pelattu Tampereella, Lielahden K-citymarketissa.
Maan kaikkien aikojen suurin rahapelivoitto oli pelattu pikapelinä, eli kone arpoi numerot. Kansainvälisessä vertailussa voitto pääsee kolmannelle sijalle: vain Saksaan ja Tšekkiin menneet 90 miljoonan euron voitot ovat sitä edellä.
– Suomalaispelaajat ovat olleet hyvin onnekkaita, sillä tänne on tullut päävoittoja yli kaksi kertaa enemmän kuin laskennallisesti olisi pitänyt tulla. Perjantai-illan voitto vahvistaa edelleen Suomen asemaa Eurojackpotin voittajamaana, Veikkauksen liiketoimintapäällikkö Ville Venojärvi kertoi.
Voitto oli yhdestoista Suomeen saatu Eurojackpotin päävoitto. Eurojackpot on tehnyt historiansa aikana 45 suomalaisesta miljonäärin, sillä osa täysosumista on osunut porukoille. Lisäksi toisen voittoluokan 5+1-tuloksilla on voinut toisinaan yltää miljoonavoittoihin. Yli 100 000 euron voitto on osunut yli 150 suomalaiselle.
Nimetöntä voittajaa on jo juhlistettu kupongin myyneessä K-Citymarketissa asiakkaille tarjotuilla kakkukahveilla. Nyt Veikkaus kertoo hieman enemmän jättipotista. Kyseessä oli kolmen hengen porukkapeli. Kukin porukan jäsen voitti noin 29 miljoonaa euroa.
Tampereella asuva porukka kertoo pelaavansa Eurojackpotia säännöllisesti ja aina yhdellä rivillä.
– Nyt se on ainakin todistettu, että voi voittaa päävoiton yhdellä rivillä, yksi porukan jäsenistä toteaa Veikkauksen voittajakahveilla.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä yksi porukan jäsenistä lähetti tositetta hallussaan pitävälle porukan jäsenelle viestin, jossa hän kehotti tarkistamaan numerot, koska voitto oli tullut kuulemma Suomeen.
– En kuitenkaan viitsinyt siinä yöllä ruveta tarkistamaan, vaan menin nukkumaan, tositetta hallussaan pitänyt porukan jäsen kertoo.
Aamulla sama porukan jäsen soitti taas ja kehotti tarkistamaan numerot, sillä voittopeli oli kuulemma pelattu Lielahden K-citymarketissa Tampereella.
– Silloin aloin tarkistaa numeroita, ja aluksi näytti siltä, että yksi numero oli väärin. Kun tarkistin uudelleen kupongin tajusin, että kaikki oli oikein!
Hän yritti soittaa kolmannelle porukan jäsenelle, mutta tältä oli puhelimesta akku loppu. Reilun tunnin päästä kolmas porukan jäsen sai tiedon voitosta.
Yleensä suurvoittajat kärsivät ainakin ensimmäisenä yönä pahemman laatuisesta unettomuudesta. Tämä porukka ei ollut tyypillinen tapaus. Osa on nukkunut kuin lapsi, kun kaikki rahahuolet ovat poissa. Vain yksi voittajista kertoo, että uni ei tullut silmään voiton jälkeisinä öinä. Sen sijaan kaikki kolme myöntävät ruokahalunsa heikentyneen.
Porukan 87 miljoonan euron arvoista voittotositetta säilytettiin keittiön astiakaapissa ja sille oli varattu vahtivuorot niin, että asunto ei ollut hetkeäkään tyhjillään. Osa voittajista meni kaikesta huolimatta normaalisti töihin tiistaina. Voittajat aikovat jatkaa töissä voiton jälkeenkin.
Voittajat aikovat harkita rauhassa, miten sijoittavat rahojaan. Ainakin asuntosijoittaminen on käynyt mielessä. Jossain vaiheessa voittajat aikovat juhlistaa voittoaan matkalla, mutta uutta autoa ei ilmesty kenenkään kotipihaan.
– Tampereella ei oikein sovi leveillä. Sellaista ei katsota hyvällä, yksi voittajista sanoo.
Porukan jäsenet myöntävät pohtineensa kaikkia hullujakin käyttökohteita voitolle – ennen kuin voitto sitten tuli. Voittajat ovat seuranneet sivusta hämmentyneinä ja huvittuneina, kuinka Tampereella kohistaan mahdollisesta voittajasta.
Porukan jäsenet saavat voiton tililleen noin kolme viikkoa arvonnan jälkeen. Jättivoitosta huolimatta porukka aikoo jatkaa Eurojackpotin pelaamista vielä jatkossakin.
Kommentoi Facebookissa