Sebastien Ogier jälleen rallin maailmanmestari – ensi vuonna puhaltavat uudet tuulet

Sebastien Ogier on voittanut kahdeksan ralliautoilun maailmanmestaruutta (Kuva AOP)

Sebastien Ogier on voittanut kahdeksan ralliautoilun maailmanmestaruutta. (Kuva AOP)

Sebastien Ogier voitti Monzan rallin ja saavutti kahdeksannen maailmanmestaruutensa. Todennäköisesti rallin maailmanmestaruus oli Ogierille myös uran viimeinen.

RALLI MM-rallikausi 2021 päättyi sunnuntaina, kun kauden päätöskilpailussa Monzan rallissa tultiin maaliin. Kilpailun voittoon ajoi Sebastien Ogier, joka saavutti myös kahdeksannen maailmanmestaruutensa.

Ennen Monzan rallia Ogier oli johtanut MM-sarjaa 17 pisteen erolla toiseen Toyota-kuskiin Elfyn Evansiin. Ogier ja Evans kävivätkin kilpailun voitosta tiukan taistelun aina toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle saakka, jolloin Evans teki pienen virheen ja Ogier sai tarvittavan edun, jonka turvin kaasutteli kisan voittoon. Ogier vei voiton 7,3 sekunnin erolla.

Evans sijoittui MM-sarjassa toiseksi. Hän hävisi Ogierille 23 pisteellä, joten voittokaan ei olisi auttanut häntä mestariksi, jos Ogier olisi päässyt maaliin kärkipäässä.

Kolmanneksi MM-sarjassa sijoittui Hyundain Thierry Neuville. Hänen osaltaan kausi oli pettymys.

Viimeisen Power Stage -erikoiskokeen voitti Neuville ennen Ogieria ja Takamoto Katsutaa. Kilpailussa kolmanneksi ajanut Dani Sordo oli neljäs ja Teemu Suninen kuudes.

Kalle Rovanperä varmisteli koko kilpailun Toyotan merkkimestaruutta siltä varalta, että kärkikaksikolle sattuisi jotain. Kilpailun lopputuloksissa Rovanperä oli yhdeksäs.

Tämän vuoden MM-sarjassa Rovanperä oli hienosti neljäs. Rovanperä voitti tänä vuonna Viron ja Kreikan MM-rallit. Vähäiseen kokemukseensa nähden Rovanperä on ollut hämmästyttävän vahva.

Teemu Suninen hyppäsi kilpailuun pikakomennuksella Hyundain rattiin, kun Ott Tänak ei osallistunut, ja ajoi kisassa kuudenneksi. Suomalaisten vahvaa panosta täydensi WRC2-luokan kilpailun voittanut Jari Huttunen.

Maailmanmestaruus oli Ogierille jo uran kahdeksas. Todennäköisesti myös viimeinen. Ogier on ilmoittanut, ettei kierrä enää kokonaista MM-sarjaa.

Ogier on hallinnut MM-sarjaa sen jälkeen, kun Sebastien Loeb, joka voitti yhdeksän maailmanmestaruutta 2004-2012, ei enää ajanut täyttä MM-sarjaa. Ensimmäiset neljä mestaruuttaan Ogier voitti Volkswagenilla 2013-2016. Fordilla hän voitti 2017 ja 2018. Viimeiset kaksi mestaruutta ovat tulleet Toyotalla 2020 ja 2021.

Ogierin mestaruusputken on pystynyt katkaisemaan vain Ott Tänak. Hän voitti mestaruuden 2019.

Ensi vuonna Ogier ei aja enää kokonaista MM-sarjaa, joten mestari tulee vaihtumaan. Rallin MM-sarjassa puhuvat muutenkin muutoksen tuulet, kun sarjassa siirrytään hybriditeknologiaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Rallin MM-sarjan ratkaisut siirtyivät marraskuulle

Kommentoi Facebookissa