Seksuaalinen häirintä sai Suomessa kasvot – mutta elokuvaohjaaja Lauri Törhönen ei tule jäämään ainoaksi

Elokuva-alalla toimineiden naisten mukaan Lauri Törhösen toimintaa kauhisteltiin takanapäin, mutta kukaan ei puuttunut käytökseen.

Elokuva-alalla toimineiden naisten mukaan Lauri Törhösen toimintaa kauhisteltiin takanapäin, mutta kukaan ei puuttunut käytökseen. (Kuva AOP)

Yleisradio on haastatellut noin 20 elokuva-alan naistoimijaa, jotka kertoivat kokemuksistaan.

SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ Yle Teema esitti tämän viikon tiistaina Kino Suomi -sarjassa elokuvan Riisuminen. Vuonna 1986 valmistuneessa Lauri Törhösen ohjaamassa elokuvassa ministeri ja hänen nuoruuden rakastettunsa päätyvät yhteiseen hotelliyöhön, jossa vaatteiden lisäksi riisutaan rooleja.

Keskiviikkona Yleisradio uutisoi, kuinka noin 20 elokuva-alalla toimivaa naista oli kertonut Törhösen, entisen taideteollisen korkeakoulun professorin ahdistelleen heitä seksuaalisesti ajanjaksolla aina 1980-luvulta 2000-luvulle. Ensi tiistaina Yle ei esitä ohjelmatiedoista poiketen Törhösen Insiders-elokuvaa.

Törhösen professuuri päättyi vuonna 2006 valituksiin huonosta ilmapiiristä ja luottamuspulasta. Seuraavana vuonna Törhönen palkittiin elokuvataiteen valtionpalkinnolla pitkäaikaisesta työstään elokuvakoulutuksen kehittäjänä.

Maailmanlaajuinen keskustelu naisten seksuaalisesta häirinnästä elokuva-alalla alkoi tuottaja Harvey Weinsteinin paljastamisesta ja Twitterissä levinneestä #metoo-kampanjasta. Myös Suomessa keskustelu nousi erityisesti kouluissa opettajan toimesta tapahtuneesta häirinnästä, ja johti muun muassa Kallion lukion teatterin lehtorin irtisanomiseen.

Ohjaaja Taru Mäkelä toimi aikoinaan Törhösen elokuvan assistenttina ja sai myös vastenmielisiä ehdotuksia.
Ohjaaja Taru Mäkelä toimi aikoinaan Törhösen elokuvan assistenttina ja sai myös vastenmielisiä ehdotuksia. (Kuva AOP)

Jopa Eduskunnan kanslian tekemässä työkyselyssä kolme virkamiestä ja kolme avustajaa ilmoitti kokeneensa seksuaalista häirintää, humalainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen sai naisiin kiinni käymisestä puolestaan vakavan varoituksen.

Nykyään 70-vuotias Törhönen ei ole halunnut kommentoida naisten syytöksiä millään tavalla, mutta naisten todistukset ovat karua luettavaa ja antavat surullisen kuvan aikakauden toimintatavoista. Elokuva-alalla on viime aikoina kerätty tietoa naisten kokemuksista, oman tarinansa Ylelle kertoi ohjaajia, näyttelijöitä, leikkaajia ja jopa opettaja. Nykyinen ohjaaja ja tuottaja Heli Sirviö kertoi joutuneensa aikoinaan raiskatuksi opiskelutoverinsa taholta – ja vaienneensa asiasta.

Yhtään nimeä ei ole nostettu esiin, kunnes nyt Lauri Törhösen opetuksessa olleet kertovat suutelemisesta väkisin, yrityksistä painostaa takseihin ja hotellihuoneisiin. Kerran Törhönen oli ahdistanut naisen väkisin naistenvessan nurkkaan. Leikkaajana toiminutta naista Törhönen oli seurannut myös vessaan ja ottanut sukupuolielimensä esiin.

Ohjaaja Taru Mäkelä toimi aikoinaan Törhösen elokuvan assistenttina ja kertoo myös saaneensa vastenmielisiä ehdotuksia. Mäkelän mukaan Törhösen toimintaa kauhisteltiin takanapäin, mutta kukaan ei puuttunut käytökseen. Asia oli siis jo aikoinaan tiedossa.

Näyttelijä Ria Kataja sanoo pukuhuoneeseen tunkeutuneen Törhösen seksualisoineen koko tilanteen.
Näyttelijä Ria Kataja sanoo pukuhuoneeseen tunkeutuneen Törhösen seksualisoineen koko tilanteen. (Kuva AOP)

Törhösen kerrotaan ahdistelleen myös muita opettajia sekä kollegaansa, lavastusosaston professorina toiminutta Katriina Ilmarantaa. Muun muassa Taivaan tulet ja Kotikatu-sarjoissa näytelleen Ria Katajan pukuhuoneeseen Törhönen tunkeutui kesken vaatteiden vaihdon hypistelemään rintaliivejä.

Ahdistelusta ovat kertoneet myös silloiset alaikäiset opiskelijatytöt. Yleisradio kertoo tärkeimpiä perusteitaan nimen julkaisulle olevan henkilön valta-asema suhteessa häirinnän kohteena olleisiin naisiin, henkilön toiminta opettajana ja häirintätapausten suuri määrä. Yle myös huomauttaa, että tapaukset eivät ole rikoksia, mutta yhteiskunnallisesti ja henkilön valta-asema huomioiden moitittavia. Seksuaalinen häirintä on Suomessa kriminalisoitu vuonna 2014.

Seksuaalista häirintää tapahtuu kaikilla aloilla, mutta elokuva-alalla se korostuu töiden lyhyen keston vuoksi, jolloin näyttelijät joutuvat hakemaan töitä alalla valtaapitäviltä henkilöiltä useaan kertaan.

Lauri Törhönen ei ole ainoa kulttuurialan vaikuttaja, jonka kerrotaan syyllistyneen epäasialliseen häirintään ja ahdisteluun. Osa naisten seksuaalisista ahdistelijoista on jo edesmenneitä, ja joukkoon kuuluu niin muita ohjaajia, näyttelijöitä, kirjailijoita, päätoimittajia kuin levy-yhtiöiden päälliköitäkin.

Kaikesta päätelleen Lauri Törhösen nimi ei kuitenkaan tule jäämään ainoaksi, joka nostetaan asiassa esille.

Kommentoi Facebookissa