SIILIT Meilläkin on siiliä. On ollut jo useamman kesän ajan. Viime kesänä oli kuusi ja tänä vuonna varta vasten rakennetussa siilien ”kantakrouvissa” vierailee päivittäin viisi kaverusta. Olemme nimenneet ne Matiksi, Tepoksi, Torstiksi, Vienoksi ja Valmaksi.
Sukupuolesta emme ole ihan varmoja. Kuitenkin viisikosta kaksi on selkeästi pienempiä, joten tämän perusteella nämä saattavat olla tyttösiiliä.
Siilien puuhastelua on mukava seurata. Ja kuinka älykkäitä nämä pikkuveitikat ovatkaan. Herkkupannun äärelle saavutaan lähes kellon tarkasti ja ruokailussa noudatetaan muutenkin tarkkoja sääntöjä. Lieneekö kyseessä arvojärjestys vai jokin muu, mutta aina, ihan aina iltakahdeksalta alkavan ruokailun aloittaa porukan pienin, Valma.
Kun Valma on saanut masunsa täyteen, terassilla odottaa vuoroaan yleensä viisikon pullein, Torsti. Sisälle mökkiin änkeää yleensä myös tytöistä toinen, mutta syystä tai toisesta yhdestäkään ruokailuhetkestä ei selvitä kuitenkaan ilman nahistelua.
Tuuppiminen ja töniminen päätyy usein siihen, että jompi kumpi lentää siilibaarista piikit pörhöllään ulos. Ruokajonon hännillä tulevat lähes poikkeuksetta Teppo, kannoillaan Matti. Nämä joukon verkkaisimmat kaverit ovat rauhallisimpia myös luonteeltaan. Ja kilteimpiä.
Siilien seuraaminen on valtavan palkitsevaa. Vaikka ilta toisensa jälkeen rytmi pysyy samanlaisena, niin vierailuun mahtuu usein myös yllätyksiä. Alkukesästä pääsimme todistamaan jopa siilien urheilukisoja, jonka päälajeina olivat yhdistetty pikajuoksu ja paini. Lieneekö kyseessä ollut kuitenkin ennalta sovittu ottelu, sillä Valmahan se voiton vei.
Älä lopeta ruokintaa kesken!
Siili on rauhoitettu ja luonnonvarainen eläin, jonka tulisi pystyä elämään luonnossa, ilman ihmisen tarjoamaa ravintoa. Horrostaessaan siili ei syö 6–7 kuukauteen, vaan käyttää hyväkseen ruskean rasvan kerrostaan pitääkseen yllä elintoimintojaan.
Selviytyäkseen talvihorroksesta siilin täytyy Suomen oloissa painaa vähintään 800 grammaa. Keväällä herätessään siili on erittäin nälkäinen ja sen kunto on poikkeuksetta heikko. Horroksen aikana siilin painosta on saattanut pudota jopa 60 prosenttia.

Käytännössä monelle siili on tuttu pihavieras, jota kestitään, kuten vierasta on tapana kestitä. Mutta ruokinnassakin on omat pelisääntönsä, johon löytyvät omat vinkkinsä muun muassa Suomen Siiliyhdistyksen ja Siili kiikarissa –sivustolta.
Siilien ruokinnassa täytyy muistaa, että pihavieraille ei voi antaa mitä tahansa vatsan täytettä. Siilit ovat luontaisesti keliaakikkoja ja laktoosi-intolerantikkoja, joten ruokavalioon ei kuulu viljaa tai laktoosia sisältävät ruoka-aineet.
Siilien ruoansulatuselimistö ei tue myöskään kunnolla kasvispitoista ruokaa, joten esimerkiksi porkkanat saattavat aiheuttaa vatsavaivoja. Siemeniä tai pähkinöitäkään ei suositella siilien ruokalautaselle, sillä ne ovat rasvaisia ja saattavat jäädä myös hampaisiin tai kitalakeen kiinni.
Siilit ovat luontaisesti hyönteissyöjiä, joten terveyden kannalta olisi paras vaihtoehto, että ruokavalio koostuisi ennen kaikkea sirkoista ja torakoista. Mutta pihavieraan ominaisuudessa siilien ruokalautaselle kelpaavat erityisesti riittävästi energiaa sisältävät kissan- ja koiranraksut sekä – purkkiruuat ja makkarat.
Maistuvaa ja terveellistä tarjottavaa ovat myös kypsennetty sekä suolaton liha ja kala. Kiellettyjen listalla ovat vastaavasti suolaiset ja maustetut ruoat, raaka kala, leipä, pulla sekä teolliset ruuat, kuten makkara.
Lisäksi on syytä muistaa, että hankalien sääolosuhteiden vallitessa siilit tarvitsevat ruokaa ja juomaa vuodenajasta riippumatta. Niin sanottu sulien kelien ruokinta kannattaa aloittaa keväällä, huhti-toukokuun vaihteessa.
Syksyllä ruokintaa jatketaan niin kauan kuin siilejä käy syömässä. Tärkeintä on, että ruokintaa ei lopeteta kesken.
Lue myös: Siilit kömpivät pesistään hellesäähän – rauhoitetun lajin lukumäärän uskotaan laskeneen
Kommentoi Facebookissa