JÄÄKIEKKO Jokerit tiedottaa, että seuran puheenjohtaja Jari Kurri ostaa Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n 40 prosentin osuuden Jokerit Hockey Club Oy:stä. Näin ollen Jokerit siirtyy 100-prosenttisesti Kurrin omistukseen.
Tiedotteessa ilmoitettiin myös, etteivät osapuolet eivät avaa kaupan yksityiskohtia. NN Harjavalta on käytännössä venäläisrahoitteinen nikkeliyhtiö.
– Haluan kiittää NN Harjavaltaa yhteistyöstä menneiden kausien aikana. Meillä on paljon töitä edessä seuran omistuspohjan uudelleenjärjestelyissä sekä toiminnan rahoituksen hankkimisessa. Olemme kuitenkin iloksemme huomanneet, että suomalaisista yrityksistä ja yksityishenkilöistä löytyy tahtoa olla Jokereiden mukana, Kurri toteaa tiedotteessa.
Jokereiden ja Suomessa sijaitsevan NN Harjavalta Oy:n yhteistyö alkoi vuonna 2017. Kesäkuussa 2019 NN Harjavalta hankki Jokerit Hockey Club Oy:stä 40 prosentin omistusosuuden sen jälkeen, kun Kurri oli ensin hankkinut Jokereiden omistuksen Hjallis Harkimolta sekä venäläisrahoittajilta.
Jokerit ilmoitti aiemmin huhtikuussa, ettei se jatka toimintaansa venäläisrahoitteisessa KHL-sarjassa. Käytännössä tämä asia tuli selväksi jo 24. helmikuuta Venäjän aloitettua raukkamaiset sotatoimensa Ukrainassa.
Jokerit tiedottaa tulevaisuuden suunnitelmistaan mahdollisimman pian. Ei olisi yllätys, jos tiedotettaisiin, että Jokerit olisi palaamassa SM-liigaan.
Viimeksi Jokerit pelasi SM-liigassa kaudella 2013-2014. KHL:ssä Jokerit pelasi 2014-2022.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: TPS nollasi Ilveksen – ”Turussa on ihan uskomaton fiilis pelissä”
Kommentoi Facebookissa