Sote-uudistuksen epäonnistuminen kaatoi Juha Sipilän hallituksen – ”Se on minulle valtava pettymys”

Juha Sipilän hallituksen kaatoi eduskunnassa umpikujaan ajautunut sote- ja maakuntauudistus.

Juha Sipilän hallituksen kaatoi eduskunnassa umpikujaan ajautunut sote- ja maakuntauudistus. (Kuva Lauri Heikkinen/ Valtioneuvoston kanslia)

Hallitus jatkaa toimitusministeristönä ja eduskuntavaalit järjestetään normaalisti.

HALLITUS Pääministeri Juha Sipilä pyysi hallituksen eroa tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä tänään Mäntyniemessä kello 10. Presidentti on kuntoutumassa lonkkaleikkauksesta virka-asunnollaan, mutta hoitaa tehtäviään lähtökohtaisesti normaalisti.

Ero myönnettiin, mutta presidentin pyynnöstä Sipilän hallitus jatkaa kuitenkin toimitusministeristönä ja eduskuntavaalit järjestetään normaalisti.

Hallituksen kaatoi eduskunnassa umpikujaan ajautunut sote- ja maakuntauudistus. Uudistukset olivat lainsäädännöllisesti niin sidoksissa toisiinsa, että toisen kaatuminen veisi myös toisen mukanaan.

Ongelmia oli edelleen kahdessa valiokunnassa.  Sosiaali- ja terveysvaliokunta kuuli tällä viikolla asiantuntijoita, jotka kertoivat hallituksen korjausehdotusten olevan perustuslain kannalta ongelmallisia. Perustuslakivaliokunta puolestaan on tuskaillut maakuntien tehtäviä säätelevän lakipaketin kanssa, joka ei myöskään sopinut yhteen perustuslain kanssa.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi Kesärannassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että eduskunnasta viime päivinä saatu tilannekuva sote- ja maakuntauudistuksen etenemisestä oli selvä.

– Edellytyksiä ei ole, ja se on minulle valtava pettymys. Sote-uudistus katui jälleen perustuslain tulkintaa, eikä sote- ja maakuntalakeja ollut enää aikaa hioa, Sipilä perusteli hallituksen eronpyyntöä.

Sote- ja maakuntauudistuksen suunnitteluun on budjetoitu jo tälläkin hallituskaudella lähes miljardiluokkaan nousevat kustannukset. Toistaiseksi on epäselvää, kuinka paljon jo tehtyä suunnittelutyötä voidaan käyttää tulevaisuudessa ja miltä osin kustannukset on menetetty.

Sote-uudistusta on valmisteltu kaikkiaan noin 14 vuotta. Nyt se siirtyy seuraavan hallituksen tehtäväksi ja on merkittävä tekijä hallitusneuvotteluissa.

Lue myös: Sote-vastustajat saivat jo enemmistön eduskunnassa – ”Esitetyssä muodossa sote-uudistus on toteuttamiskelvoton”

Kommentoi Facebookissa