SOTE Vaasan vaalipiiristä valittu kurikkalainen kansanedustaja, sinisten Vesa-Matti Saarakkala on ilmoittanut irtautuvansa hallitusrintamasta sote-uudistusta koskien. Perustuslakivaliokunta vaati perjantaina parikymmentä muutosta sote- ja maakuntalakiehdotuksiin.
Entinen perustuslakivaliokunnan jäsen ja nykyinen sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Saarakkala oli viikonvaihteessa perehtynyt perustuslakivaliokunnan antamaan lausuntoon sosiaali- ja terveysvaliokunnan aiemmin tekemästä mietintöluonnoksesta.
Saarakkala näkee erityisesti mukana olevan valinnanvapauden olevan sellainen syy, jonka johdosta hän ei voi enää esitystä kannattaa. Päätöksensä hän on tehnyt yksin, neuvottelematta muiden kanssa.
– Niin kauan, kun sote-uudistuksessa roikotetaan mukana valinnanvapausjärjestelmää, en usko, että sote-uudistus tultaisiin saamaan perustuslainmukaiseksi ja onnistuttaisiin toteuttamaan sen paremmin tällä kuin ensi vaalikaudellakaan, Saarakkala ilmoittaa.
Perustuslakivaliokunnan korjauslista on hänen mukaansa määrällisesti mittava ja asiasisällöllisesti painava.
– Se, että ylipäätään viikossa tai parissa saataisiin sote-uudistus perustuslakivaliokunnan myllytyksen jäljiltä tehtyä valmiiksi, on täyttä satua, jollaista ei enää soisi eduskunnasta kaiken nähdyn kompuroinnin jälkeen kuultavan.
– Nyt täytyy hyväksyä tosiasia, että esitetyssä muodossa sote-uudistus on toteuttamiskelvoton.
Saarakkala on aikaisemminkin ollut eri mieltä hallitusrintaman kanssa. Helmikuun puolivälissä hän ainoana hallituspuolueeseen kuuluvana kansanedustajana allekirjoitti kansanedustaja Maria Guzeninan lakialoitteen vanhustenhuollon hoitajamitoituksen nostamiseksi vähintään lukuun 0,7 ympärivuorokautisissa vanhuspalveluissa. Aloitteeseen ei eduskunnassa kuitenkaan kertynyt yli sataa allekirjoitusta, joten se ei edennyt.
Mikäli sote-uudistus päätyisi eduskunnan suureen saliin äänestykseen, on sen vastustajia nyt laskennallisesti 100 ja kannattajia 99, kun puhemies ei voi äänestää. Näin ollen on entistä epävarmempaa, haluaako hallitus enää edes kiirehtiä uudistuksen saamista äänestykseen tällä vaalikaudella.
Kommentoi Facebookissa