KORONAVIRUS Kriisinhallintakeskus CMC Finland vahvistaa, että suomalainen siviilikriisinhallinnan asiantuntija menehtyi 21.3.2021. Hän oli sairastunut Covid-19-virukseen. Asiantuntija työskenteli CMC Finlandin lähettämänä siviilikriisinhallinnan asiantuntijana Somalian turvallisuuskehitystä tukevassa EU:n EUCAP Somalia -operaatiossa.
Vainaja tuotiin kotiin Suomeen viime viikonloppuna saapuneella lennolla. Kriisinhallintakeskuksen johtaja, sisäministeriön kansliapäällikkö sekä ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikön päällikkö osallistuivat arkun vastaanottoon kunnioittaakseen asiantuntijan muistoa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen siviilikriisinhallinnan asiantuntija on menehtynyt operaatiossa toimiessaan.
– Kriisinhallintakeskus ottaa syvästi osaa siviilikriisinhallintatehtävissä menehtyneen asiantuntijan omaisten suureen suruun. Tämä on äärimmäisen surullinen tapaus myös työyhteisömme ja Suomen siviilikriisinhallintaosallistumisenkin kannalta, Kriisinhallintakeskuksen johtaja Kirsi Henriksson toteaa.
EUCAP Somalia -operaatiossa työskentelee noin 110 kansainvälistä asiantuntijaa ja sen tehtäviin kuuluu muun muassa meripoliisiyksiköiden tukeminen, tuki Somalian rannikkovartioston kehittämiselle sekä yleisen poliisitoiminnan kehittämiselle. Suomi on osallistunut kahdeksalla asiantuntijalla kyseiseen kriisinhallintaoperaatioon.
Hauraissa tilanteissa olevat maat ovat pandemian takia entistäkin vaikeammassa asemassa ja tarvitsevat kriisinhallintaoperaatioiden tukea. COVID-tilanne on otettu kansainvälisessä siviilikriisinhallinnassa erittäin vakavasti. Kaikissa operaatioissa on toimintatavat ja ohjeistukset, joilla pyritään estämään tartuntojen leviämistä.
Kriisinhallintakeskus on siviilikriisinhallinnan osaamiskeskus Suomessa. Se vastaa suomalaisten asiantuntijoiden koulutuksesta ja rekrytoinnista kansainvälisiin siviilikriisinhallintatehtäviin. Kriisinhallintakeskus tukee operaatioita tarvittaessa esimerkiksi evakuointien järjestämisessä.
Vuosittain noin 120 suomalaista työskentelee Suomen lähettäminä siviilikriisinhallinta-asiantuntijoina EU:n, YK:n, Etyjin, Naton tai Euroopan neuvoston siviilikriisinhallintatehtävissä.
Kommentoi Facebookissa