LENTOPALLO Suomen Lentopalloliitto tiedottaa aloittavansa säästötoimet tiukan taloustilanteensa takia. Tavoitteena on on säästää liiton kuluissa noin 700 000 euroa vuositasolla.
Lentopalloliitossa vuoden 2018 toiminta oli selvästi tappiollinen ja vuoden 2019 heikko alkupuoli on heikentänyt taloudellista tilannetta entisestään. Lentopalloliitto paljastaa, että kuluvan vuoden taloutta on rasittanut erityisesti osallistujamäärältään tavallista pienempi Power Cup -turnaus, huipun mittava ohjelma niin lentopallossa kuin beach volleyssa sekä budjetoitua merkittävästi alemmat tulot liiton kumppanuuksista.
Vaikeassa tilanteessa henkilöstöä on vähennettävä. Potkut ovat tulossa kolmelle tai neljälle henkilölle.
– Nämä ovat raskaita prosesseja kaikille organisaatiomme ihmisille, mutta meillä ei tässä tilanteessa ole vaihtoehtoja. Lentopalloliiton kustannukset ovat viimeisinä vuosina tasaisesti kasvaneet varsinkin verrattuna liiton tuloihin ja nykyinen kustannusrakenne ei ole kestävällä pohjalla, kertoo Lentopalloliiton toimitusjohtaja Seppo Siika-aho tiedotteessa.
Siika-aho korostaa Lentopalloliiton pyrkivän siihen, että valmennus-, kilpailu- ja huippu-urheilutoimintaan säästötoimilla olisi mahdollisimman pieni vaikutus. Samaa painottaa Lentopalloliiton puheenjohtaja Pasi Sydänlammi.
– Meidän pitää varmistaa, että käytämme resurssimme mahdollisimman tarkasti ydintoimintaamme eli urheiluun. Vaikka säästöjä tapahtuu kaikilla osa-aluille, pystymme näillä toimilla varmistamaan riittävän resurssoinnin kaikessa toiminnassamme, Sydänlammi sanoo.
Lentopalloliiton toimitusjohtaja vaihtui viime keväänä. Jääkiekossa Suomea olympiakisoissakin edustanut 1990-luvun Jokerit-legenda ja Jokereiden ex-toimitusjohtaja Keijo Säilynoja väistyi toimitusjohtajan paikalta. Päätös oli Lentopalloliiton nykyisen taloustilanteen valossa varmasti oikea ratkaisu.
Entinen lentopallon maajoukkuepelaaja Siika-aho otti Säilynojan paikan. Siika-aholla on pitkä työkokemus kaupalliselta alalta. Hän on kunnostautunut myös politiikassa Vihreissä, joskaan ei tullut valituksi 2017 kuntavaaleissa Helsingin kaupunginvaltuustoon.
Suomi on menestynyt miesten lentopallossa harrastajamääriin nähden erinomaisesti. Tänä vuonna Suomi on mukana EM-kisoissa jo seitsemättä kertaa peräkkäin. Lisäksi Suomi on ollut mukana kahdessa perättäisessä MM-turnauksessa.
Tänä vuonna Suomi on mukana myös naisten EM-turnauksessa 30 vuoden tauon jälkeen. Naisten maajoukkue on selkeästi petrannut viime vuosina tasoaan.
Taloudellisella puolella Lentopalloliitossa on kuitenkin epäonnistuttu pahasti. Urheilullinen menestys miesten puolellakin on ruvennut sakkaamaan. Sukupolvenvaihdoksen myötä Suomi on kauempana maailman huippumaista ja uuden päävalmentajan Joel Banksin komennossa Suomen miesten maajoukkue on hävinnyt peräti 14 peräkkäistä ottelua.
Siika-ahon osaamista toimitusjohtajana mitataan nyt kunnolla. Lentopallossa puhuttiin pari vuotta sitten miesten olympiapaikastakin 2020-luvun kisoissa, mutta uusi vuosikymmen koittaakin Lentopalloliitolle pahan talouskurimuksen keskellä. Realistisempi tavoite onkin varmistaa, että Suomi voisi selviytyä jatkossakin miesten ja naisten EM-kisoihin.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Tuomas Sammelvuo olympialaisiin – Suomi jäi nuolemaan näppejään
Kommentoi Facebookissa