Suomalaisista neljä viidestä luottaa koronarokotteisiin – vielä useampi ottaa rokotuksen

Maailmalla on nyt käytössä useiden eri lääkeyhtiöiden kehittämiä koronavirusrokotteita.

Maailmalla on nyt käytössä useiden eri lääkeyhtiöiden kehittämiä koronavirusrokotteita. (Kuva Fotolia)

Luottamus koronarokotteiden turvallisuuteen kasvaa iän myötä.

KORONAVIRUS Suomalaisista 80 prosenttia pitää koronarokotteiden hyötyjä haittoja suurempina, käy ilmi EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksesta. Puolestaan 77 prosenttia luottaa siihen, että koronarokotteiden teho ja turvallisuus on varmistettu.

– Eläkeikäisten myönteisempää asennoitumista rokotteisiin voi osaltaan selittää koronaviruksen aiheuttama iän mukana kasvava riski. Toisaalta selitystä voi hakea myös menneisyydestä: yli 65-vuotiaat ovat eläneet aikana, jolloin vaaralliset tarttuvat taudit taltutettiin rokotteilla, sanoo EVA:n viestintäpäällikkö Heini Larros, joka on toinen EVA Arvion Tiedolla rokotetut kirjoittajista.

Myönteisistä rokotenäkemyksistä huolimatta suomalaiset näkevät rokotteissa myös riskejä. Yli puolet eli 58 prosenttia katsoo, että rokotteet eivät ole koskaan täysin turvallisia. Koronarokotteen sivuvaikutuksista on huolissaan 43 prosenttia kansalaisista, mutta enemmistöä 55 prosenttia ne eivät murehdituta.

Juttuvinkki: Britannian variantti on Suomessa vallitseva koronaviruslinja – matkustaminen on tuonut myös Intian virusmuunnoksen

Suomalaisista 87 prosenttia on joko jo saanut koronarokotteen tai aikoo ottaa sen vähintään todennäköisesti.

– Poliittisella asennoitumisella näyttäisi olevan jonkin verran vaikutusta rokotushalukkuuteen. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien äänestäjät näkevät rokottamisessa muita enemmän riskejä, sanoo Larros.

Tulokset perustuvat 2 059 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 24.3.–7.4.2021. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä.

Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.

Lue myös: Vappubrunssista lähteneessä tartuntaketjussa jo yli sata tartuntaa – karanteenissa lähes tuhat

Kommentoi Facebookissa