Suomeen on tulossa kolmen viikon sulkutila – ”Jos odotamme, taudin etenemisen katkaiseminen on liian myöhäistä”

– Koska tilanne on pahenemassa eri puolilla maata, meidän on ryhdyttävä päättäväisiin toimiin, pääministeri toteaa.

– Koska tilanne on pahenemassa eri puolilla maata, meidän on ryhdyttävä päättäväisiin toimiin, pääministeri toteaa. (Kuva Laura Kotila/ Valtioneuvoston kanslia)

Tiukimmat rajoitukset tulevat voimaan seitsemässä sairaanhoitopiirissä.

KORONAVIRUS Hallitus on käsittelyt neuvottelussaan covid-19-tautitilannetta ja sitä koskevia toimia. Tiedotustilaisuus koskien tulevia toimenpiteitä pidettiin Valtioneuvoston linnassa.

– Koska tilanne on pahenemassa eri puolilla maata, meidän on ryhdyttävä päättäväisiin toimiin, pääministeri Sanna Marin totesi.

Suomessa tullaan toteamaan 8.3. alkaen kolmen viikon sulkutila. Tuolloin kaikilla leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla siirrytään etäopetukseen toisella asteella sekä perusopetuksen yläluokilla. Yli 12-vuotiaden ryhmäharrastustoiminta tullaan keskeyttämään.

– Jos odotamme liian myöhään, tilanne pääsee niin pahaksi, että taudin etenemisen katkaiseminen on liian myöhäistä, pääministeri Sanna Marin sanoo.

Pääministeri Sanna Marin perusteli poikkeusolojen käyttöönottoa. Hänen mukaansa elinkeinotoimintaa ei voida sulkea kokonaan normaalilainsäädännön puitteissa, jolloin ravintoloiden sulkeminen ei olisi onnistunut ilman poikkeusolojen toteamista.

Pääministerin mukaan valtioneuvosto on valmis toteamaan poikkeusolot yhteistoiminnassa presidentin kanssa. Marin kertoo keskustelleensa asiasta eilen presidentti Sauli Niinistön kanssa. Valmiuslakia ei kuitenkaan oteta käyttöön. Valtioneuvostolla on valmius päättää poikkeusoloihin siirtymisestä ensi viikolla.

Juttuvinkki: THL suosittelee pääkaupunkiseudulle kovia koronan torjuntatoimia – kaikki baarit ja pubit kiinni

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo, että erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella koronavirusepidemiatilanne on heikentynyt viime viikkoina. Tautitapausten ilmaantuvuus on kasvanut myös yhdeksällä muulla alueella kahden viimeisen viikon aikana.

Seitsemän sairaanhoitopiirin alueella ohjataan otettavaksi heti käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset. Sulkutilaa koskevat alueet ovat Helsinki ja Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Vaasa, Ahvenanmaa ja Lappi.

Lisäksi hallitus suosittelee, että myös  Itä-Savo, Etelä-Karjala, Pirkanmaa, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Länsi-Pohja, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kymenlaakso noudattavat uusia ohjeita.

Eduskuntaan tullaan antamaan lakiesitys ravintoloiden sulkemisista niin, että toimet eivät tulisi käyttöön perustason alueilla. Kolmen viikon sulkutilan jälkeen ravintoloita voitaisiin avata rajoitetusti. Etämyynti ravintoloista olisi sallittua myös kolmen viikon sulun ajan.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson puolestaan ilmoitti, että puoluesihteereiden kanssa tullaan keskustelemaan kevään kuntavaalien tilanteesta.

Lue myös: Telakan satoja työntekijöitä karanteeniin – hiihtoloman ensimmäiset altistumiset Lapin laskettelukeskuksessa

Kommentoi Facebookissa