KORONAVIRUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pitää välttämättömänä, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ja pääkaupunkiseudulla otetaan käyttöön väliaikaisia uusia toimia koronaepidemian kiihtymisen estämiseksi. Toimilla estettäisiin myös virusmuunnoksen laajaa leviämistä muualle maahan.
THL:n suosittelemat toimet koskevat seuraavaa kolmea viikkoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että baarit, pubit ja yökerhot suljetaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa kokonaan mahdollisimman nopeasti ja pidetään kiinni 14. maaliskuuta asti.
HUS-alueella suositellaan julkisten kokoontumisten osallistujamäärän rajoittamista kuuteen henkilöön. Myöskään yksityistilaisuuksiin ei tulisi kokoontua yli kuutta ihmistä. Lisäksi THL suosittelee, että HUS-alueen asukkaat välttävät lomamatkustamista oman alueen ulkopuolelle 14. maaliskuuta asti.
Viime viikkojen aikana HUS:n ja muun maan epidemiakehitys on eriytynyt. Ilmaantuvuus on neljässä viikossa lähes kaksinkertaistunut 108,9 tapauksesta 100 000 ihmistä kohden 185,9 tapaukseen. Samaan aikaan ilmaantuvuus lähes kaikissa muissa sairaanhoitopiireissä on pääasiassa laskenut.
– Koko Suomessa epidemian kiihtymisen riski on kasvanut muita virustyyppejä nopeammin leviävän brittivariantin takia. Sitä on löytynyt Uudeltamaalta eneneviä määriä, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.
THL pitää erityisen tärkeänä toimia, joilla voidaan vähentää tartuntariskiä aikuisten keskuudessa. Eniten tartunnat ovat Suomessa kasvaneet 19–34-vuotiailla. Työikäisten tiiviit kontaktit toimivat epidemian ajurina. Useiden laajojen tartuntaketjujen alkuperä on ollut yksityistilaisuuksissa sekä baareissa ja vastaavissa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että Suomessa on tänään todettu 614 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista 410 on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.
Ravintoloitsijat ovat tyrmänneet THL:n ehdotuksen. Myös Aluehallintoviraston mukaan THL:n ehdotus baarien sulkemisesta on ongelmallinen toimivaltakysymysten johdosta.
Lue myös: Koronarokotusten etenemistä voi nyt seurata kuka tahansa – katso oman kuntasi tilanne
Kommentoi Facebookissa