OLYMPIALAISET Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö kertoi perjantaina huippu-urheilun tilannekatsauksensa talvilajien osalta. Pekingin 2022 talviolympialaisten osalta mitalitavoite ei ole ainakaan ylioptimistinen.
Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki toteaa, että realistisesti Pekingistä voidaan odottaa suomalaisilta neljää olympiamitalia. Lehtimäki tosin korostaa, että enemmänkin mitaleita on mahdollista saavuttaa.
– Ennustemallimme laskukaava on raa’an realistinen, tässä tapauksessa sanoisin jopa inhorealistinen. Jos katsomme Pekingiin vähän enemmän näkemykseen nojaten, vähintään neljään olympiamitaliin on hyvä mahdollisuus jo pelkästään maastohiihdossa, Lehtimäki toteaa Olympiakomitean tiedotteessa.
Maastohiihto ei ole ainoa potentiaalinen mitalilaji. Edellisissä talviolympialaisissa Pyeongchangissa 2018 suomalaiset voittivat kuusi mitalia, joista neljä tuli maastohiihdosta. Yhden mitalin suomalaiset voittivat jääkiekosta ja lumilautailusta.
– Jääkiekossa olemme hallitsevia maailmanmestareita miehissä ja hopeamitalisteja naisissa. Lisäksi tämän hetken näkymällä mitalipotentiaalia on vajaan kahden vuoden päähän ainakin freestyle-hiihdossa, lumilautailussa ja yhdistetyssä. Olen vakuuttunut, että helmikuussa 2022 meillä on hyvät mahdollisuudet parantaa Pyeongchangin olympiatulosta (6 mitalia ja 14 pistesijaa), ilmoittaa Lehtimäki.
Viime kaudella Suomalaisia sijoittui maailmancupin kokonaispisteissä kahdentoista parhaan joukkoon viidessä talviolympialaisten ohjelmassa olevassa urheilumuodossa. Kaksi osakilpailuvoittoakin ottanut Iivo Niskanen oli maastohiihdon distanssimatkojen maailmancupissa kolmas ja kokonaiskilpailussa kuudes. Niskanen olisikin Suomen merkittävin mitalitoivo, jos Pekingin kisat järjestettäisiin nyt.
Lähelle kokonaiskilpailun kärkikolmikkoa pääsivät myös big air -laskijat. Freeskissä Elias Syrjä oli viides, lumilautailussa Kalle Järvilehto neljäs ja Enni Rukajärvi kuudes. Rukajärvi ja Rene Rinnekangas keskittyivät enimmäkseen kutsukilpailuihin, joihin pääsevät vain maailman huiput.
Yhdistetyn maailmancupissa Ilkka Herola oli kahdeksas. Krista Pärmäkoski oli maastohiihdossa yhdeksäs, Kaisa Mäkäräinen ampumahiihdossa yhdestoista ja Jimi Salonen freestylen kumparelaskussa kahdestoista. Mäkäräinen ilmoitti viime maaliskuussa lopettavansa uransa.
Maastohiihdossa Suomi menestyi myös maiden välisessä Nations cupissa, jossa miehet keräsivät pisteitä kolmanneksi ja naiset neljänneksi eniten. Miesten ja naisten viestihiihdoissa Suomi on arvokisoissa mitalisuosikki.
Kesäolympialaisten osalta Suomen tilanne ei vaikuta lupaavalta. Ennuste on vuoteen 2021 siirrettyjen Tokion kisojen osalta yksi mitali.
– Se on myönnettävä, että kesäolympialajeissa tilanteemme on haastava. Kärkemme on kapea, ja yhä kapeammaksi se muuttui Petra Ollin lopetettua upean uransa, Lehtimäki toteaa.
Vuodessa voi toki tapahtua paljon.
– Sielläkin on potentiaalia parantaa tilannetta, kunhan kansainvälinen urheilu jossain vaiheessa alkaa taas aueta. Taustalla on useita nuoria urheilijoita, jotka kolkuttelevat jo maailman eliittiä. Jos mennään laajemmalle, alkuvuoden aikana nähtiin hienoja läpimurtoja, kuten Sami Välimäen uran ensimmäinen voitto golfin Euroopan kiertueella ja Emil Ruusuvuoren debyytti tenniksen ATP-tasolla, arvioi Lehtimäki.
Paralympialaisten osalta Suomen ennuste Tokiossa 2021 on neljä mitalia. Pekingin 2022 paralympialaisista odotusarvona on kaksi mitalia.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Ikärasismiin ei ryhdytty – Mira Potkosella on oikeus otella Tokion olympialaisissa
Kommentoi Facebookissa