LENTOPALLO Suomen naiset ottivat jo kolmannen voittonsa lentopallon EM-karsinnoissa kukistamalla Ruotsin 3–1 Helsingin jäähallissa. Vaikean ensimmäisen erän jälkeen ote piti ja erät tulivat Suomelle 20–25, 25–15, 26–24 ja 25–14.
Karsintojen puolivälissä Suomi on ainoa tappioton joukkue ja jahtaa tosissaan EM-kisapaikkaa. Neljän joukkueen lohkosta kaksi parasta pääsee vuoden 2019 EM-kisoihin.
Suomen kapteeni Pauliina Vilponen pelasi Helsingissä viimeisen maaottelunsa kotimaassa ja ensi viikonlopun peli Ruotsissa on uran viimeinen. Ottelun jälkeen jäähallin kuutiolla pyöri upea kuvakavalkadi Vilposen lentopallourasta.
– Ennen peliä keskityin kuten ihan kaikkiin muihinkin peleihin ja vasta pelin jälkeen tajusin, että oli viimeinen peli. Olin tosi yllättynyt juhlallisuuksista pelin jälkeen ja olen todella iloinen niistä ihmisistä, joita olen tavannut lentopallon parissa, Vilponen sanoo.
Ruotsi taisteli välillä hyvin superlahjakkaan Isabelle Haakin johdolla. Yksi huippupelaaja ei kuitenkaan riittänyt, kun Suomi vastasi koko rintamalla.
– Oli hienoa voittaa kotiyleisön edessä. Vielä hienompaa on jälleen kerran se, miten joukkue käsitteli vaikean paikan hävityn ensimmäisen erän jälkeen, naisten päävalmentaja Tapio Kangasniemi sanoi.
– Uumajassa on taas uusi peli. Vielä on muutama päivä aikaa nauttia tästä maajoukkuekesästä.
Suomi kohtaa Ruotsin uudelleen Uumajassa lauantaina.
- Lähde Suomen Lentopalloliitto
Lue myös: Suomen maajoukkueet taistelivat voitot – hieno alku lentopallon EM-karsinnoissa
Kommentoi Facebookissa