Suomen olympiajoukkueen koko pieneni jälleen

Olympiarenkaat Tokion olympiastadionin edessä

Olympiarenkaat Tokion olympiastadionin edessä. (Kuva AOP)

Camilla Richardsson ei matkusta Tokion olympialaisiin, vaikka sai olympiapaikan.

OLYMPIALAISET Suomen olympiajoukkueen vahvuus Tokion kesäolympialaisissa on enää 45 urheilijaa. Víikkoa ennen kisojen avajaisia tuli vielä yksi poisjäänti, kun estejuoksija Camilla Richardsson ilmoitti, ettei hän matkaa Tokioon.

Richardsson sai olympiapaikan rankingin perusteella. Hän ei ole mielestään kuitenkaan riittävän hyvässä kunnossa, että olympialaisiin olisi järkevää matkata.

Lopullisen ratkaisunsa luopua paikastaan Richardsson teki sen jälkeen, kun hän juoksi hiljattain Närpiössä 3000 metrin estejuoksussa ajan 10.14,3.

– Tiesin jo ennen kilpailua, etten olen valmis kilpailemaan olympiakisoissa. En ollut tehnyt estetreeniä yli vuoteen. Halusin kuitenkin yrittää, koska olen tehnyt niin paljon töitä sen eteen, että pystyisin kilpailemaan. Jos juoksu olisi ollut ok, olisin harkinnut kisoihin osallistumista, Richardsson sanoi SUL:n tiedotteessa.

Richardsson korostaa, että päätös Tokion reissusta oli vaikea.

– Tiesin, että minulle oli oikea päätös jättää olympialaiset väliin. Mutta se oli silti vaikea päätös tehdä. Olympialaiset ei ole nyt oikea paikka minulle. Minulla on arvokisakokemusta, mutta menestystä puuttuu, Richardsson sanoo.

Kauttaan Richardsson jatkaa, vaikka olympialaiset jäävät väliin.

– Oma tilanne on yllättävän hyvä. Ajatuksena on juosta GP-kilpailuissa Lahdessa, Kalevan kisoissa Tampereella, Ruotsi-ottelussa ja syksyllä ehkä maastojuoksun EM-kilpailuissakin, Richardsson sanoo.

Suomen joukkue Tokiossa on pienentynyt kahden viimeisen viikon aikana. Kisapaikastaan ovat Richardssonin lisäksi luopuneet pikajuoksija Lotta Kemppinen, aitajuoksija Nooralotta Neziri, pyöräilijä Lotta Henttala, tennispelaaja Emil Ruusuvuori ja sulkapalloilija Airi Mikkelä. Kemppinen ja Neziri jättivät kisat väliin loukkaantumisen takia, Henttala odottaa vauva, Mikkelä on lopettanut uransa ja Ruusuvuori keskittyy muihin turnauksiin, jotka ovat hänelle tärkeämpiä ammattilaisuran kannalta.

Tokion olympialaisten avajaiset ovat ohjelmassa perjantaina 23. heinäkuuta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomen olympiajoukkue koossa – Antti Ruuskanen jäi varamieheksi

Kommentoi Facebookissa