LUONTO Viikonvaihteessa järjestettiin Imatran Unterniskanjoella talkoot, joiden aikana taimenten kutuesteenä toimiva pato muutettiin kalapoluksi. Lisäksi taimenille tehtiin uusia lisääntymisalueita talkoovoimin.
Monet Suomen kalalajeista ovat sukupuuton partaalla, koska ne eivät pääse nousemaan puroissa ja joissa sijaitseville lisääntymisalueilleen. Kalojen nousun, ja siten myös kutemisen, estää usein harmittomalta näyttävä rakennelma.
Esimerkiksi Unterniskanjoen yläosassa taimenen kudulle nousua rajoitti 1990-luvulla rakennettu, nyt jo tarpeettomaksi jäänyt pato.
– Suomen purot ja joet ovat täynnä erilaisia tarpeettomia rakennelmia, jotka estävät kalojen nousun lisääntymisalueilleen. Ongelmien edessä ei tarvitse kuitenkaan seistä tumput suorina. Me haluamme auttaa, ja niin haluavat monet muutkin. Esimerkiksi Unterniskanjoella talkoillaan nimenomaan paikallisten toimijoiden aktiivisuuden ansiosta, WWF Suomen suojeluasiantuntija Elina Erkkilä sanoo.
Kalat pääsivät Unterniskanjoen padon yli vain veden ollessa erittäin korkealla. Talkoissa pato muutettiin kalapoluksi, joka mahdollistaa kalojen nousun lisääntymisalueilleen veden korkeudesta riippumatta.
– Talkoiden tavoitteena on saada synnytettyä jokeen vähintään paikallinen taimenkanta, ja teoriassa taimenia voi jatkossa nousta Immalanjärveen aina Vuoksesta asti, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vesistösuunnittelija Markus Tapaninen sanoo.
Talkoot ovat osa K-ryhmän ja WWF:n yhteistyötä, jossa kartoitetaan ja avataan eri puolilta Suomea löytyviä kutuesteitä yhdessä maanomistajien, paikallisten K-kauppiaiden ja vapaaehtoisten kanssa.
Imatran talkoissa keskeisessä roolissa ovat jo pitkään Unterniskanjoella ansiokasta työtä tehneet Pro Immalanjärvi ry ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus.
Kommentoi Facebookissa