Suomen toivo Lizzie Armanto ei yltänyt mitaleille – vammalla oli vaikutuksensa

Lizzie Armanto oli Suomen ensimmäinen olympiaedustaja rullalautailussa (Kuva AOP)

Lizzie Armanto oli Suomen ensimmäinen olympiaedustaja rullalautailussa. (Kuva AOP)

Amerikansuomalainen Lizzie Armanto ei selviytynyt Tokion olympiakisojen rullalautailun park-kilpailun finaaliin.

OLYMPIALAISET Rullalautailu ei tuonut Suomelle mitalia Tokion olympialaisista. Suomen edustaja Lizzie Armanto karsiutui parkin eli puistokilpailun finaalista.

Finaaliin pääsi kahdeksan parasta. Armanto ei ollut lähelläkään finaalipaikkaa.

Suoritukseensa Armanto ei ollut pettynytkään. Hän katsoi suoriutuneensa ihan hyvin. Hän myös muistutti toipuneensa vakavammasta loukkaantumisesta vasta hiljattain.

– Olen täysin toipunut, mutta skeittaus on vaarallista. Siksi tarvitaan ihan kaikki, jotta voi puskea itsensä äärirajoille. Olen ylpeä siitä, millaisen ranin sain aikaan, hän totesi.

Kilpailupaikka sai Armantolta kehuja.

– Se oli todella hyvä rata. Haastava sellainen. Suorituksen maksimoidakseen oli skeitattava parkin keskellä. Japanilaiset onnistuivat sen rakentamisessa hyvin.

Rullalautailu, kansankielellä skeittaus, on ensi kertaa mukana olympiakisoissa. Lajin harrastajista osa on kritisoinut skeittauksen olympiakilpailuja.

Armanto katsoo, että olympiakisat ovat hänen lajilleen hyödyksi.

– Se on mielenkiintoinen kysymys. En näe syytä, miksi se ei kuuluisi tänne. Olympialaisten avulla on mahdollista saada naisskeittareille lisää rahoitusta ja se on todellakin nostanut skeittauksen tasoa, kuten tänään näimmekin, hän sanoi.

Armanto on useasti kritisoinut miesten ja naisten skeittauksen eriarvoisuutta. Naiset ovat jääneet tulotasossa selvästi miehistä jälkeen.

Myös Tokiossa oli Armanton mukaan epätasa-arvoa ohjelman suhteen.

– Ei ole tasa-arvoa. Meillä oli yksi harjoitus vähemmän kuin miehillä, hän sanoi.

Yleisö on olennainen osa urheilua. Tokiossa yleisöä ei koronan takia päästetty paikalle.

Armanto ei tästä välittänyt.

– Ei ollut tylsää. Olin tyytyväinen, että pääsin skeittaamaan.

Armanton kisa-asu herätti huomiota. Hän kilpaili asussa, jonka väritys poikkesi paljonkin Suomen muun joukkueen kisa-asustuksesta.

Asunsa suunnitteluun hänellä oli vapaat kädet, koska Suomella oli rullalautailussa olympialaisissa mukana vain yksi edustaja. Lajiliitot päättävät Suomen urheilijoiden kisa-asuista ja tässä tapauksessa päätöksen teki Rullalautaliitto, joka siis antoi Armanton suunnitella asunsa itse.

Teksti Otto Palojärvi, Tokio

Lue myös: Mira Potkonen nyrkkeili jälleen olympiamitalin – teki myös olympiahistoriaa

Kommentoi Facebookissa