Suomen virheetön suoritus riitti kokkikisan kuudenneksi

Eero Vottonen ja Miikka Manninen annostelevat ruoan vadilta Bocuse d´Or -kisan tuomareiden lautasille.

Eero Vottonen ja Miikka Manninen annostelevat ruoan vadilta Bocuse d´Or -kisan tuomareiden lautasille. (Kuva Kaapo Kamu)

Tulos oli Bocuse d´Or -kilpailun mitalisijaa jahdanneelle joukkueelle pettymys.

RUOKA Suomen Bocuse d’Or -joukkue tuli kuudenneksi maailman vaativimmissa kokkikisoissa. Edustaja Eero Vottonen, 33, hänen avustajansa Miikka Manninen, 21, sekä valmentaja Matti Jämsén veivät 5 tuntia 35 minuuttia kestävän tulikokeensa päätökseen tyylikkäästi ja ilman virheitä. Tiimi päätti kauden ylpeänä suorituksestaan.

Lähes kaksi vuotta tiiviisti harjoitelleen tiimin työ päättyi tänään Lyonin messukeskuksen Paul Bocuse-hallissa kuudenteen sijaan. Tulos on mitalisijaa jahdanneelle joukkueelle pettymys. Vuoden 2017 Bocuse d’Or -kilpailun voitti USA, hopeaa otti Norja ja pronssille tuli Islanti.

– Olin todella varma, että palkinto tulee tällä kertaa. Kisa-alueen käytäväpuheissa meille ennustettiin korkeita mitalisijoja. Olemme ehdottoman ylpeitä suorituksestamme mutta pettyneitä sijoitukseen, koska tähtäin oli korkeammalla, joukkueen valmentaja Matti Jämsén sanoo.

Rennosti koko kilpailun ajan työskennellyt Suomen joukkue teki virheettömän kisasuorituksen. Annoksissa maistui suomalainen metsä, raaka-aineina oli muun muassa suomalaista herkkutattia, kuusta ja mäntyä.

Kilpailujen kohutuin uudistus, vegaaniannos näkyi tuomareiden lautasilla vaihtelevana tasona. Suomen joukkueen vegaaniannoksen vahvat maut miellyttivät tuomaristoa, mikä näkyi pisteissä: toiseksi sijoittunut Norja sai annoksestaan samat pisteet.

– Vegaaniannoksissa oli suurta vaihtelua, lautasilla nähtiin kaikkea minimalistisesta monimutkaiseen. Eeron annos erosi monista muista hienostuneisuudellaan, se oli ensimmäisen kilpailupäivän tasapainoisimpia ja harmonisimpia annoksia. Pohjoismaat osasivat suunnitella annokset oikean kokoisiksi, muutamien maiden annoskoko oli selkeästi liian pieni, kertoo vegaaniannosten tuomaripöydässä istunut Pekka Terävä.

Eero Vottosta oli kannustamassa ensi kertaa yli satapäinen yleisö yhteistyökumppaneita, ruoka-alan ammattilaisia ja kilpailijoiden läheisiä. Koko joukkue kiittää kaikkia kumppaneita ja yleisöä upeasta tuesta matkan varrella ja äänekkäästä kannatuksesta kisahallissa.

Kommentoi Facebookissa