MÄKIHYPPY Antti Aallolla oli erinomainen viikonloppu Itävallassa Kulmin lentomäessä. Lauantaina hän sivusi uransa parasta maailmancupin sijoitustaan oltuaan kuudes. Sunnuntaina yhden kierroksen tynkäkisassa Aalto oli 11:s.
Kahdessa kilpailussa Aalto tuplasi kauden pisteensä maailmancupissa. Hän on palannut tasolle, jolla hän viime kaudella parhaimmillaan jo oli toivuttuaan kautta edeltäneestä loukkaantumisestaan. Itseluottamus vaikuttaa olevan Aallolla korkealla.
– Luottamus ollut kohdillaan tekemiseen. Varsinkin täällä oli luottavaista ja tasaista tekemistä. Tiedän myös, että oma homma riittää hyvin ja korkeallekin, Aalto analysoi Hiihtoliiton tiedotteessa.
Hiihtoliiton mukaan kokonaisuutta ovat vieneet eteenpäin myös toimiva varusteiden kehitystyö välineteknikko Frederic Zozin kanssa, jolle sekä päävalmentaja että maajoukkueen ykköshyppääjä Aalto antavatkin isot kiitokset.
– On myös pukupuoli Fredin kanssa löydetty paremmaksi, oikeat leikkaukset ja materiaalit, niin on silläkin rintamalla päässyt eteenpäin, kiittelee Aalto.
Sunnuntain kisan voitti Itävallan Stefan Kraft. Japanin Ryoyu Kobayashi oli toinen ja Slovenian Timi Zajc kolmas. Jarkko Määtän sijoitus oli 37:s ja Arttu Pohjola karsiutui.
– Antin uran paras maailmancupin viikonloppu kokonaisuutena, siihen voi olla tyytyväinen. Jarkko onnistui niissä asioissa, mitä hyppyyn asetettiin. Lentovaiheessa vähän keikutteli ja suksi sakkasi, siihen ehkä jäi muutamat metrit, kommentoi Suomen joukkueen päävalmentaja Lauri Hakola.
Aallon menestys on helpottava uutinen koko suomalaiselle mäkihypylle, jolle synkimmissä uhkakuvissa on povattu Ruotsin kohtaloa eli toiminnan totaalista hiipumista. Toki Aallon sijoitus maailmancupin kokonaispisteissä on vasta 30:s, mutta paremmat sijoitukset yksittäisissä kilpailuissa tuovat touhuun jo uskottavuutta ja turvannevat rahoitusta tuleville vuosille.
Valitettavasti suomalainen mäkimenestys on tällä hetkellä täysin Aallon varassa. Muut mieshyppääjät eivät nykytasollaan yllä maailmancupin pisteille. Myös suomalaiset naishyppääjät ovat maailman kärjestä todella kaukana.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Suomalainen mäkihyppy nosteeseen? – Antti Aalto leiskautti peräti kuudenneksi!
Kommentoi Facebookissa