YLEISURHEILU Suomalaiset yleisurheilijat jäivät Eugenen MM-kisoissa ilman mitalia jo kolmatta kertaa peräkkäin. Kun mukaan saldoon lasketaan kahdet edelliset olympiakisat, Rio de Janeiro 2016 ja Tokio 2021, oli kyse jo viidensistä perättäisistä suomalaismitalittomista maailman arvokisoista yleisurheilussa.
Vihkoon Eugenen kisat eivät suomalaisittain kuitenkaan menneet. Neljä urheilijaa sijoittui kahdeksan parhaan joukkoon ja 16 parhaan joukkoon pääsi 11 suomalaista.
– Toki isolla joukkueella tulee aina vaihtelevia suorituksia. Kaikki eivät onnistu, mutta se kuuluu huippu-urheiluun, kommentoi Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö Tuomo Salonen SUL:n tiedotteessa.
Salonen korostaa, että tilastosijoitusten perusteella suomalaismenestys meni yläkanttiin.
– Jos tilastosijoituksia katsotaan, kokonaisuus on selkeästi plussalla. Koossa on Lassi Etelätalon ja Wilma Murron 6. sijat keihäästä ja seiväshypystä sekä Silja Kososen 7. sija moukarista ja Oliver Helanderin 8. sija keihäästä.
Suomella ei ollut niin montaa urheilijaa tilastoissa 16 parhaan joukossa, kuin sinne lopulta ylsi.
– Meillä oli kuitenkin yhdeksän urheilijaa, jotka olivat 15 parhaan joukossa ja kaksi 16:tta sijaa. Tilastoissa 16 joukkoon sijoittuvia oli ennakkoon neljä. Siinä mielessä kokonaisuus oli positiivinen, Salonen sanoi.
Suomalaisen yleisurheilun aallonpohja näyttäisi olevan ohi. Vaikka mitaleita ei ole tullut, on yhä useampi suomalaisurheilija 15 parhaan joukossa.
– Jos katsoo kymmentä viime vuotta, meillä on globaalilla arvokisatasolla ollut useimmiten 3-6 sijoitusta 15 parhaan joukossa eli nyt niitä on tuplamäärä. Siinä mielessä tulos on hyvä ja tavoitteen mukainen, Salonen arvioi.
Elokuussa Münchenissä järjestetään EM-kisat. Niistä kekkereistä suomalaiset voivat saavuttaa useamman mitalin.
– Uskon, että EM-joukkueen urheilijamäärä kasvaa yli 50:n. On vielä aika monta urheilijaa, jotka ovat rankingissa kiikun kaakun. Keskiviikkona 27. heinäkuuta valitaan lähinnä vain tulosrajan selvittäneet ja 2. elokuuta rankingista paikan ottaneet.
Viimeksi suomalaisurheilija oli yleisurheilun MM-kisoissa mitaleilla Pekingissä 2015, kun Tero Pitkämäki heitti keihäässä pronssia. Olympialaisista Antti Ruuskasen keihäshopea Lontoosta 2012 on viimeisin yleisurheilumitali.
MM-kisoissa tai olympialaisissa hyppylajeissa Tommi Evilän MM-pronssi pituudesta 2005 on viimeisin suomalaismitali. Kävelyssä Valentin Kononen voitti 1995 MM-kultaa.
Juoksulajeissa Arto Bryggare voitti Los Angelesin 1984 olympialaisissa 110 metrin aidoissa pronssia. Martti Vainion 10 000 metrin hopean Los Angelesissa saattoi viedä talonmiehen väärä piikki.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: MM-kisojen päätöspäivänä kaksi maailmanennätystä – Reetta Hurske pettymys
Kommentoi Facebookissa