Suomi keskeyttää kehitysyhteistyönsä Afganistanissa – tänä vuonna humanitaarista apua kolme miljoonaa euroa

Kansainvälisen yhteisön huoli on erityisesti naisten ja tyttöjen asemasta ja turvallisuudesta.

Kansainvälisen yhteisön huoli on erityisesti naisten ja tyttöjen asemasta ja turvallisuudesta Afganistanissa. (Kuvituskuva Fotolia)

Jatkon edellytyksiä ja muotoja arvioidaan Afganistanin tilanteen selkeytyessä.

AFGANISTAN Afganistan on ollut Suomen suurin kehitysyhteistyön kumppanimaa viime vuosina. Suomen tuki maan humanitaariseen apuun, kansainvälisten järjestöjen työhön ja miinanraivaukseen on ollut noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Avun tarve jatkuu, mutta sen antamisen edellytykset ovat muuttuneet.

– Meidän on katsottava tilanteen kehittymistä. Suomi ei ole kuitenkaan hylkäämässä Afganistanin kansaa, sen lapsia, naisia, miehiä, toimittajia, lääkäreitä, miinanraivaajia tai ihmisoikeustaistelijoita, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari sanoo.

Suomen tuki on kanavoitu pääosin Maailmanpankin hallinnoiman jälleenrakennusrahaston sekä YK-järjestöjen kuten UN Womenin, huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan toimiston UNODC:n sekä lastenrahasto Unicefin kautta. Lisäksi apua ovat vieneet perille suomalaiset ja kansainväliset kansalaisjärjestöt.

Siviilien elämää turvaavaa humanitaarista apua Suomi on antanut Afganistanille tänä vuonna yhteensä kolme miljoonaa euroa Maailman ruokaohjelman WFP:n ja Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n kautta.

– Suomen ja kansainvälisen yhteisön pitkäaikaisen tuen ansiosta Afganistanissa on nyt enemmän koulutettuja ja terveempiä kansalaisia, kuin jos emme olisi tehneet maassa kehitysyhteistyötä. Tämä ei häviä minnekään, sanoo ministeri Skinnari.

– Tavoitteenamme on yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa suojella saavutettuja tuloksia. Suomi edellyttää, että kumppanit noudattavat ihmisoikeuksia, ministeri jatkaa.

Merkittävintä edistystä Afganistanissa on viime vuosina tapahtunut erityisesti koulutus- ja terveydenhoitosektoreilla. Naisten ja lasten asema Afganistanissa on parantunut: sekä äiti- että lapsikuolleisuus ovat puolittuneet ja miljoonat tytöt ovat päässeet kouluun. Lisäksi sananvapaus on lisääntynyt ja yksityisen sektorin toimintaedellytykset parantuneet.

Lue myös: Yhdysvallat puolusti vetäytymistään Afganistanista – maassa on vielä muutamia kymmeniä suomalaisia

Kommentoi Facebookissa