Suomi nousi eläkevertailun kärkikolmikkoon – vähimmäiseläkkeiden taso on silti heikentynyt

Myös puolisoiden eläkeoikeuden jakaminen parantaisi pisteitä vertailussa.

Myös puolisoiden eläkeoikeuden jakaminen parantaisi pisteitä vertailussa. (Kuva Fotolia)

Suomi sijoittui kymmenen parhaan joukkoon jokaisessa kategoriassa.

ELÄKKEET Suomen eläkejärjestelmä sijoittui kolmanneksi nyt julkistetussa kansainvälisessä Mercer Global Pension Index -vertailussa. Suomi nousi ensimmäistä kertaa kärkikolmikkoon ja valittiin jo viidettä kertaa maailman luotettavimmaksi ja läpinäkyvimmäksi järjestelmäksi.

Melbourne Mercer Global Pension Index on vuosittain koottava kansainvälinen eläkejärjestelmien vertailu, joka toteutettiin tänä vuonna kymmenettä kertaa. Vertailu on laajentunut vuosi vuodelta, tänä vuonna mukana oli jo 34 maata.

Maailman parhaaksi eläkejärjestelmäksi valittiin Hollannin malli, maa nousi pitkään ykkössijaa hallinneen Tanskan ohi. Käytännössä nämä parhaan A-ryhmän maat ovat tasavahvoja, ero pisteissä on marginaalinen. Suomi sijoittui ensimmäistä kertaa vertailun kärkikolmikkoon. Sijoitus parantui kaksi sijaa edellisvuodesta, kun taakse jäivät Australia ja Norja. Myös Ruotsi ohitti Norjan ja sijoittui viidenneksi.

Suomen nousu kolmanneksi selittyy sen saamien pisteiden nousulla ja Australian ja Norjan pisteiden laskulla. Maiden paremmuusjärjestys muuttui, kun eläkkeiden korvaustason laskentaan liittyvä muutos satoi Suomen laariin. Myös muutokset kotitalouksien velkaantumisasteessa paransivat Suomen suhteellista asemaa.

Mercer-indeksissä eri maiden eläkejärjestelmiä arvioidaan eläkkeiden riittävyyden, järjestelmän kestävyyden ja hallinnon luotettavuuden näkökulmasta.
Mercer-indeksissä eri maiden eläkejärjestelmiä arvioidaan eläkkeiden riittävyyden, järjestelmän kestävyyden ja hallinnon luotettavuuden näkökulmasta. (Kaavio ETK)

– Jäämme kärkikaksikosta kestävyysnäkymissä. Tanskassa ja Hollannissa on Suomea huomattavasti suuremmat eläkevarat. Myös maksuja rahastoidaan suuremmassa mittakaavassa, kertoo johtaja Mikko Kautto Eläketurvakeskuksesta.

Mercer-indeksissä eri maiden eläkejärjestelmiä arvioidaan eläkkeiden riittävyyden, järjestelmän kestävyyden ja hallinnon luotettavuuden näkökulmasta. Suomi sijoittui kymmenen parhaan joukkoon jokaisessa kategoriassa. Koko vertailun parhaimmat pisteet Suomi sai eläkejärjestelmien hallinnon luotettavuudesta ja läpinäkyvyydestä jo viidettä kertaa peräkkäin.

– Indeksileikkausten takia vähimmäiseläkkeiden taso on heikentynyt viime vuosina. Ja vaikka 60 vuotta täyttäneiden työllisyysaste on kehittynyt positiivisesti, siinäkin on vielä parantamisen varaa, kertoo Kautto.

Kehityskohteiksi listattiin minimieläketurvan tason korottaminen, ikääntyneiden työllisyysasteen nostaminen ja eläkevarojen rahastoinnin lisääminen. Myös puolisoiden eläkeoikeuden jakaminen parantaisi pisteitä.

Lue myös: Joka kymmenes eläkeläinen kokee suuria toimeentulovaikeuksia – kuluja karsitaan jopa lääkkeistä

Kommentoi Facebookissa