Susijengi rävelteli – voitti silti hurjan takaa-ajon päätteeksi

Takamies Sasu Salin oli Susijengin 2010-luvun menestyksen avainpelaajia.

Takamies Sasu Salin oli Susijengin 2010-luvun menestyksen avainpelaajia. (Kuva AOP)

Susijengi voitti Sveitsin EM-karsinnassa 69-64, vaikka päästi vastustajan ensin kauas karkumatkalle.

KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi otti askeleen eteenpäin kohti vuoden 2021 EM-kisoja voitettuaan Fribourgissa pelatussa karsintaottelussa Sveitsin pistein 69-64. Suomen esitystä ei kovinkaan hyvänä voi pitää, mutta vain voitothan merkitsevät, eikä tyylipisteitä jaeta.

Ilman huipputason pelintekijäänsä Petteri Koposta otteluun joutunut Suomi aloitti ottelun todella surkeasti ja oli jopa 18 pisteen takaa-ajoasemassa. Suomella oli 11 minuutin jakso, jossa Susijengi ei saanut ainuttakaan pelitilannekoria. Jos vastustajana olisi ollut EM-kisatason joukkue, olisi peli menetetty.

Koripallossa on vaikeaa menestyä, jos kakkosia ja kolmosia heitetään koko ajan ohi. Pelirohkeuttakin puuttui kahdella ensimmäisellä neljänneksellä.

Tauon jälkeen Susijengi otti itseään niskasta kiinni. Kokenut takamies ja kolmoslinko Sasu Salin otti johtajuutta. Hän heitti ottelussa 25 pistettä ja upotti monta tärkeää kolmosta, joilla Sveitsi laitettiin kanveesiin. Johtoon Suomi siirtyi ottelussa ensi kertaa pari minuuttia ennen loppua ja pystyi pitämään johtoasemansa.

− Minusta tuntui, että meillä oli paineita taustalla. Puoliajalla puhuimme pelaajien kesken, ettei meidän tarvitse pelata kuin omaa peliämme, Salin sanoi Ylen haastattelussa.

Myös Edon Maxhuni ja Topias Palmi esiintyivät edukseen. Palmi heitti 9 pistettä ja Maxhuni puolusti erinomaisesti aiheuttaen sveitsiläisille hyökkääjän virheitä.

Sveitsin koripallo on mennyt eteenpäin, mutta Suomi on yhä hitusen edellä, mistä uskomaton nousu kertoo. Ottelu kuitenkin osoitti, ettei Suomen pääsyä EM-kisoihin 2020-luvun tulevissa turnauksissa voi pitää enää itsestään selvyytenä, vaikka 24 maata EM-kisoihin kelpuutetaankin.

EM-karsinnat jatkuvat marraskuussa, jolloin Suomi kohtaa 27.11. Espoossa Georgian ja 30.11. vierasottelussa Serbian. Voitto Georgiasta varmistaisi jo Suomen kisapaikan, jos Sveitsi ei yllättäen kaataisi tulevissa otteluissaan Serbiaa tai Georgiaa.

Vuoden 2021 puolella 18. helmikuuta Suomi saa Espoossa vieraakseen Sveitsin. Jos Suomi ja Sveitsi päätyisivät lohkossa tasapisteisiin, riittäisi Suomelle tästä toisesta Sveitsi-ottelusta EM-kisapaikkaan neljän pisteen tappiokin.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Susijengin räpellys paljasti karun faktan – Suomi yhä kauempana Euroopan huipputasosta

Kommentoi Facebookissa