KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi toipui nopeasti perjantain niukasta jatkoaikatappiostaan EM-kisoissa Israelia vastaan. Lauantaina Susijengi murskasi Prahassa Puolan lukemin 89-59.
Puola oli pelannut kehnosti MM-karsinnoissa, mutta sen odotettiin silti antavan Suomelle tasapäistä vastusta. Susijengin voitto 30 pisteen marginaalilla olikin merkittävä yllätys.
Heittopeli oli suomalaisilla hyvällä tolalla. Susijengi tykitti ottelun avausjaksolla kolmen pisteen heittonsa sisään 6/9 ja koko ottelussa 17/38.
– Kyllä me palattiin niiden samojen perusasioiden äärelle, missä olemme olleet koko kesän hyviä. Se on ainoa tapa pelata tällaista isompaa ja hitaampaa joukkuetta vastaan. Puolustimme koko kentällä ja kiusasimme, jonka päätteeksi kentän juokseminen ja kolmen pisteen heittopeli avautuivat, päävalmentaja Lassi Tuovi tiivisti Koripalloliiton mukaan.
Voitto oli Suomen jatkopaikan kannalta se niin sanottu pakkovoitto. Israel-ottelun niukka tappio merkitsi, ettei Suomella olisi ollut varaa hävitä enää Puolalle.
Suomi kohtaa maanantaina Serbian, joka voitti aiemmissa peleissään Hollannin 100-76 ja Tshekin 81-68. Serbia on lohkon ehdoton voittajasuosikki ja Suomen voitto Serbiasta olisikin merkittävä yllätys.
Tiistaina Suomi pelaa Tshekkiä vastaan. Voitto siitä ottelusta todennäköisestä varmistaisi Suomen jatkopaikan.
Alkusarjan päätösottelussaan torstaina Suomi pelaa Hollantia vastaan. Vaikka Serbiaa ja Tshekkiä vastaan Susijengille tulisi tappio, riittäisi voitto Hollannista todennäköisesti jatkopeleihin Berliiniin.
Israel ja Serbia ovat voittaneet molemmat ottelunsa. Suomella ja Puolalla on yksi voitto. Hollanti ja Tshekki ovat kahden kierroksen jälkeen voitoitta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Susijengin MM-kisapaikka on Suomen urheiluhistorian suurimpia saavutuksia
Kommentoi Facebookissa