PETOSSARJA Käräjäoikeus on tuominnut petossarjasta vuoden ja kuukauden vankeutta Pirkanmaalla asuvalle miehelle. Toinenkin mies sai syytteen kuudesta rikoksesta. Nämä syytteet oikeus hylkäsi. Vastaajalla oli kunnon alibi. Tekojen aikaan hän oli vankilassa.
Syytteen mukaan vastaaja myi arvottoman ranta-Rolexin 10 500 eurolla. Kellon mukana ei tullut aitoustodistusta. Syyte petoksesta kuitenkin hylättiin. Oikeuden mielestä näyttämättä jäi, että kello oli väärennös.
Toinen vastaajista osti autoja toisen vastaajan nimiin perustetun firman nimissä. Syytteen mukaan hänellä ei ollut kykyä eikä halua maksaa autoja. Henkilö, jonka nimiin firma oli perustettu, istui tekojen aikaan vankilassa, eikä hänellä ollut firman kanssa mitään tekemistä.
Petollisista autokaupoista tuomion saanut mies kävi yhdellä autolla Irakissa. Siellä hän myös käytti toisen syytetyn pankkitiliä. Käräjäoikeuden tuomion mukaan tilin omistaja ei voinut olla Irakissa, koska hän oli Suomessa vankilassa.
Toisen vastaajan kaikki syytteet hylättiin. Toinen tuomittiin petossarjasta vuoden ja kuukauden vankeusrangaistukseen. Syyttäjä vaati tuomioon koventamisperustetta 30-vuotiaan miehen aikaisemman rikollisuuden takia. Käräjäoikeus kuitenkin otti miehen aikaisemman tuomion huomioon tuomiota alentavana seikkana eli paljousalennuksena.
Kommentoi Facebookissa