Uutiset 16.6.2020 06:52 Alaikäiset nuoret murtautuivat lukuisiin kesämökkeihin – omaisuutta on saatu takaisin ja tekijät tunnustaneet Poliisi on selvittänyt laajan mökkimurtokokonaisuuden Mäntyharjulla.
Lifestyle 20.4.2020 16:20 Mökkimurtojen määrä on poliisin mukaan kasvussa – ”Sovitaan, että kaikki katsovat epäilyttävien kulkijoiden perään” Poliisi muistuttaa naapuriavun ja kanssaihmisten auttamisen tärkeydestä erityisesti nyt poikkeusoloissa.
Uutiset 13.7.2019 08:51 Mökkimurtautuja jäi kiinni verekseltään – poliisi löysi kymmeniä perämoottoreita ja moottorisahoja Poliisin haltuun jäi huomattava määrä anastetuksi epäiltyä omaisuutta, jonka alkuperää selvitetään.
Uutiset 23.5.2019 09:09 Mies toimi isojen kauppojen vartijana – anasti liikkeiden sulkeuduttua elektroniikkaa ja pelikoneista rahaa Yksityisen vartiointiliikkeen vartijan tehtävissä toiminutta miestä epäillään useista omaisuusrikoksista.
Uutiset 3.11.2018 09:15 Mökkimurtojen määrä on kääntynyt laskuun – vältä ikävä yllätys keväällä Mökkiin jäävästä omaisuudesta on hyvä ottaa kuvat ja kirjata ylös yksilöivät tunnisteet.
Uutiset 10.6.2018 10:42 Mökkimurrot ja ilkivalta kiusaavat taas – anastettu omaisuus vähäistä, aiheutettu vahinko suurta