TALOUS Eri ammattiliitot järjestävät tänään vuorokauden mittaisen poliittisen lakon, jolla ne vastustavat maan hallituksen suunnitelmia muuttaa irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä.
Teollisuusliiton julistama lakko koskee noin 150 toimipistettä ja 22 000 työntekijää, sähköalan lakko 150 toimipaikkaa ja tuhatta työntekijää. Palvelualojen ammattiliitto PAM:n lakko osuu lähes sataan työpaikkaan, mukana on noin tuhat työntekijää. Ammattiliitto Pron lakko koskee yksittäisiä yhtiöitä ja työpaikkoja. Lakossa on ilmoittanut olevansa myös Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ja 4500 työntekijää.
Metsäteollisuus laskee, että ammattiliittojen vuorokauden mittaisen poliittisen lakon taloudelliset menetykset nousevat metsäteollisuudessa noin kymmeneen miljoonaan euroon. Saha- ja levyteollisuudessa tuotantokatkokset johtavat noin kahdeksan miljoonan euron menetyksiin ja puusepänteollisuudessa kahden miljoonan.
– Lisäksi lakko tuo toimituksiin epävarmuutta, mikä voi johtaa asiakkaiden, kauppojen ja tilausten menetyksiin. Tämän mainehaitan hintalappua vaikea arvioida, toteaa Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen.
Teknologiateollisuus puolestaan arvioi, että lakoista aiheutuu kymmenien miljoonien ja pahimmillaan jopa 70 miljoonan euron tuotannonmenetys yrityksille. Luku vaihtelee jonkin verran sen mukaan, kuinka paljon yritykset pystyvät myöhemmin kuromaan tuotantoa kiinni.
Entinen valtakunnansovittelija, Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Helle vetoaakin ay-liikkeeseen ja maan hallitukseen, jotta osapuolet löytäisivät pikaisen ratkaisun pienten yritysten irtisanomisperusteita koskevaan poliittiseen kiistaan.
Myös kolmatta viikkoa jatkuva ylityökielto on aiheuttanut menetyksiä ja vaikeuttanut varautumista myös lakkoon.
Lue myös: Ammattiliittojen lakko laajenee edelleen – ”Ei ole muita vaihtoehtoja kuin poliittinen työtaistelu”
Kommentoi Facebookissa