Tangokuningas Olavi Virta nähdään taas estradilla – uutta tietoa musikaaliin tyttären kirjasta

Olavi Virta nähtiin myös valkokankaalla, nyt vastanäyttelijänä Anneli Sauli.

Olavi Virta esiintyi myös valkokankaalla, tässä vastanäyttelijänä Anneli Sauli. (Kuva Suomen Elokuva-arkisto)

Nuoren Olavi Virran hahmossa nähdään Jari Ahola, joka näytteli viime kesänä Jari Sillanpään roolin.

MUSIKAALI Legendojen legendasta ja kaikkien aikojen tangokuninkaasta Olavi Virrasta syntyy musikaali ensi kesänä Sappeen kesäteatterissa Pälkäneellä. Musikaalin on käsikirjoittanut ja sen ohjaa Suomen kesäteatterin johtaja Heikki Paavilainen.

Hän on tehnyt Virta-musikaalin ennenkin, mutta nyt on tarjolla jotain uutta.

– Olen lisännyt sinne eräitä uusia juttuja, jotka ovat peräisin Olavi Virran tyttären Ilse Hammarin kirjasta, Heikki Paavilainen sanoo.

Nuoren Olavi Virran roolissa nähdään Jari Ahola, joka viime kesänä näytteli Valkeakoskella Jari Sillanpään roolin. Vanhan Olavi Virran roolissa on Jani Koskinen. Olavi Virran naisten rooleissa esiintyvät muun muassa Petra Ahola sekä PMMP:stä ja soolouraltaan tuttu Mira Luoti.

– Eniten hikoilemista oli Mira Luodin keikkakalenterin kanssa. Miralla on paljon omia keikkoja ja lisäksi kolme pientä lasta. Saimme musikaalin esitykset ja Miran keikat sovitettua kalenteriin, Paavilainen kertoo.

Myös koreografia on hyvissä käsissä. Tansseista vastaavat Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tutut Jani Rasimus ja Katri Mäkinen, joka voitti tämän vuotisen TTK-kisan parinsa Edis Tatlin kanssa.

Tämän vuoden lokakuussa ensi-iltansa elokuvateattereissa sai Olavi Virrasta kertova elokuva, jonka ohjasi Timo Koivusalo ja pääosassa nähtiin Lauri Tilkanen.

Lue myös: ”Kuolleet lehdet, c-molli!” – tangokuningas Olavi Virran traaginen tarina

Kommentoi Facebookissa