JALKAPALLO Tanska eteni jalkapallon EM-kisojen puolivälieriin voitettuaan Walesin neljännesvälieräottelussa murskaavasti 4-0. Esitys oli Tanskalta todella vakuuttava.
Tanska hävisi turnauksen kaksi ensimmäistä otteluaan ja Christian Eriksen sai vakavan sairauskohtauksen Suomi-ottelussa. Kaikkien käänteiden jälkeen Tanska on nyt kahdeksan parhaan joukossa.
– Haluan sanoa, että on vaikea uskoa, että tämä on totta. Olen niin kiitollinen kaikesta tuesta. Niin paljon tanskalaisia tuli tänne. Ylistän pelaajiani. Pystyimme taistelemaan. Ei ollut väliä, ketä vastaan pelasimme. Tässä pelissä kaikki ei ollut täydellistä, mutta paransimme pelin edetessä, kommentoi Tanskan päävalmentaja Kasper Hjulmand.
– Christian on kanssamme. Olisi hienoa, jos hän olisi täällä, Hjulmand jatkoi Eriksenistä.
Kasper Dolberg teki Tanskalle kaksi maalia.
– Meillä on tähtihyökkääjä. Ensimmäinen maali oli mahtava, Hjulmand kehui kaimaansa.
Hjulmand teki ottelun aikana taktisia muutoksia. Se johti Tanskan murskavoittoon.
– Pystyimme löytämään tilaa ja välttämään painetta. Se oli menestyksemme avain. Löysimme tien dominointiin, hän kertoi.
Hjulmand korostaa, että tie on ollut EM-kisoissa erikoinen. Hän on hyvin kiitollinen kaikesta tuesta, jota joukkueelle on tullut.
– Pelasimme aika hyvin valmistautuessamme turnaukseen. Christianin tapaus muutti kaiken. Tunsin, että olemme täysin eri tilanteessa. Olen hyvin kiitollinen kaikesta tuesta. Sitä tarvitsimme. Tarvitsimme rakkautta. Pelaajani ovat todellisia taistelijoita. Pääsy puolivälieriin on mahtavaa.
Hjulmandilta kysyttiin myös, onko Tanskalla mahdollisuuksia mestaruuteen.
– Yksi peli kerrallaan. Uskomme toisiimme vahvasti. Ei ole kuitenkaan tarvetta ajatella niin pitkälle. Lupaan, että tulemme taistelemaan. En lupaa mitään tuloksia erikseen, hän vastasi.
Tanska kohtaa puolivälieräottelussa ensi lauantaina Hollanti-Tshekki -ottelun voittajan. Hjulmandilla ei ole suosikkivastustajaa.
– Hollanti on yksi parhaista joukkueista täällä. Mutta Tshekki on pelannut erittäin hyvin täällä. Molemmat ovat vahvoja vastustajia, eikä minulla ole erityistä toivetta.
Walesin valmentaja ylpeä pelaajistaan
Walesin päävalmentaja Rob Page katsoi, etteivät rumat lukemat vastanneet täysin hänen joukkueensa suoritusta ottelussa.
– Pelaajani eivät olisi ansainneet tällaista tulosta. Olimme 25 minuuttia parempi joukkue. Tanskalaiset saivat ensimmäisen laukauksensa maaliin. Toinen maali tuli toisen puoliajan alussa ja se muutti pelin, Page sanoi.
Ottelu pelattiin Amsterdamissa. Wales oli joutunut matkustelemaan turnauksessa aiemmin Bakuun ja Roomaan.
Page ei halunnut spekuloida mahdollisella matkaväsymyksellä.
– En tiedä, oliko sillä merkitystä. Rehellisesti sanottuna, en ymmärrä tätä formaattia. Miksi pitää matkustaa ympäri Eurooppaa, hän sanoi.
Lopussa Walesin pelaajissa oli turhautumisen merkkejä, kun mikään ei tahtonut onnistua. Harry Wilson sai punaisen kortin.
– Olimme useamman maalin takaa-ajossa. Pettymys tuli esiin. En tiedä, oliko se punainen kortti ansaittu. Olemme kaikki pettyneitä. Emme olisi halunneet antaa faneille tällaista tulosta. Mutta nousemme vielä, Page sanoi.
Page ilmoitti jatkavansa päävalmentajana toistaiseksi.
– Jatkan työtäni niin pitkään, kunnes minulle kerrotaan, mitä teen, hän sanoi.
Walesin tähtipelaaja Gareth Bale poistui kentältä ärtyneenä, eikä puhunut kenenkään kanssa. Page puolestaan ärtyi, kun toimittaja kyseli Balen jatkosta maajoukkueessa.
– Hän on pettynyt. Miksi kysytte tuollaisen kysymyksen hänen tulevaisuudestaan. Kyse on joukkueesta, Page sanoi,
Page korosti Walesin hävinneen hyvälle joukkueelle. Ottelu olisi hänen mukaansa ollut silti voitettavissa,
– Tanska oli todella hyvä Belgiaa vastaan. Turnauksen suosikkia. Tanska pelasi fyysisesti vahvasti. Pystyivät muuttamaan ryhmitystään ja pelasivat hyvin eri muodostelmissa, Page kommentoi Tanskan joukkueesta.
Page uskoo joukkueensa pääsevän pettymyksestä nopeasti yli.
– Luulen, että tästä ryhmästä tulee vielä paljon enemmän. Huomenna he käsittelevät kokemuksensa paremmin ja jatkamme tästä sitten MM-karsintoihin.
Page myös korostaa, että Wales pelasi erinomaisen turnauksen. Mitään hävettävää ei todellakaan ole.
– Pääsy tänne oli saavutus. Ja pääsy jatkon lohkosta oli vieläkin isompi saavutus. Pojat olivat turnauksessa erinomaisia ja olen ylpeä heistä. Tämä on nuori joukkue ja oppii paljon tästä kokemuksesta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Futisbuumi mokattu Suomessa monta kertaa – mikä on Huuhkajien tulevaisuus?
Kommentoi Facebookissa