KUNTAVAALIT Tv-ohjelmista tuttu ja Tampereella varsin suosituksi osoittautunut 35-vuotias mies on luopunut SDP:n kuntavaaliehdokkuudesta. Vaaleista vetäytymisen syynä on se, että mies sai 1900 euron sakot petoksesta. Tällä hetkellä mies on Tampereella vihreiden varavaltuutettu.
Syytteen mukaan mies erehdytti Kansaneläkelaitosta oikeudestaan saada työmarkkinatukea ja asumistukea. Hän ei ilmoittanut kaikkia työssäolojaan ja ansioitaan Kelalle. Mies kuittasi alkuvuonna 2018 perusteettomasti työmarkkinatukea 3081 euroa ja asumistukea 2312 euroa. Tästä koitui Kelalle 5993 euron vahinko.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi petoksesta 100 kappaletta 19 euron päiväsakkoja, eli sakkoa yhteensä 1900 euroa.
– Sata päiväsakkoa ei ole ihan pieni rangaistus. Varmasti ehdokkuudesta keskustellaan hänen kanssaan. Helpointa olisi, jos hän vetäytyisi itse, sanoi demareiden kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jyrki Koskinen tuomiosta kuullessaan.
Tampereen demareiden onni on, että kuntavaalit siirtyivät. Ehdokaslistoja ehditään vielä laittaa uusiksi. Tuomion saanut ehdokas onkin nyt tehnyt asiassa omat johtopäätöksensä.
– Hän on itse ilmoittanut vetäytyvänsä kuntavaaliehdokkuudesta, vahvistaa Jyrki Koskinen.
Kyseinen henkilö on aikoinaan valittu Tampereen positiivisimmaksi, ja hänellä on ollut menestystä muissakin suosiomittauksissa.
Ovat kuntapoliitikot rötöstelleet muuallakin. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Kauhavan ääniharavan, kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan 40 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta ja lievästä pahoinpitelystä. Hän oli nimitellyt erästä miestä loukkaavasti ja lyönyt nyrkillä naamaan.
Sakkoja tuli maksettavaksi 480 euroa. Uhrille vastaaja määrättiin maksamaan korvausta 1000 euroa. Sakotettu mies oli viime kuntavaaleissa perussuomalaisten ääniharava. Tulevissa vaaleissa hän on keskustapuolueen ehdokkaana.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut myös Hämeenkyrön kunnanvaltuuston perussuomalaisen jäsenen peräti 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistuksen törkeästä huumausainerikoksesta ja lievästä ampuma-aserikoksesta.
Valtuutettu oli myynyt Lapualla 650 grammaa amfetamiinia ja 300 gramma kannabista. Huumeiden myyntihinta oli 16 000 euroa, siitä valtuutettu sai itselleen noin 7000 euroa. Tältä valtuutetulta vaalit jäänevät väliin. Hänet passitettiin Kylmäkosken vankilaan tuomiotaan istumaan.
Lue myös: Teeveestä tuttu erehdytti Kelaa tukiasioissa – kuntavaaliehdokkaalle 1900 euron sakot petoksesta
Kommentoi Facebookissa