KORONAVIRUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on päivittänyt kansalaisille tarkoitettua maskisuositusta. Kasvomaskin käyttöä suositellaan vastedes yli 12-vuotiaille. Taustalla on Maailman terveysjärjestö WHO:n suositus, jonka mukaan 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien tulisi noudattaa aikuisten maskisuositusten periaatteita.
THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koko maassa. Epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa maskisuositus koskee peruskouluja kuudennesta luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksia ja korkeakouluja. Peruskoulussa maskisuositusta toteutetaan luokka-asteittain riippumatta yksittäisten oppilaiden iästä.
– Kasvomaski on vain yksi keino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä. Sen lisäksi on ensisijaisen tärkeää noudattaa turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua. Oireisena ei tule mennä töihin tai kouluun, vaan tulee välttää sosiaalisia kontakteja ja hakeutua välittömästi koronatestiin, muistuttaa THL:n ylilääkäri Emmi Sarvikivi.
Kiihtymis- ja leviämisvaiheessa maskin käyttöä suositellaan myös kaikissa työyhteisöissä, sekä harrastus- ja vapaaehtoistoiminnan sisätiloissa, jos samassa tilassa toimii ja oleskelee useampia henkilöitä.
Lue myös: Tukes tutki kansanmaskien suodatustehokkuutta ja hengitysvastusta – ominaisuuksissa paljon vaihtelua
Kommentoi Facebookissa