JÄÄKIEKKO TPS aloitti kautensa SM-liigassa vakuuttavasti, mutta talven tultua joukkue on ajautunut tappiokierteeseen. Lauantaina TPS sai jälleen shokkihoitoa taivuttuaan Vaasassa Sportille maalein 1-3.
TPS onkin melkoisessa alamäessä. Viimeisestä kymmenestä ottelustaan joukkue on voittanut vain kaksi. Sarjataulukossa TPS on silti yhä seitsemäntenä.
Pahoissa vaikeuksissa ollut JYP sai sen sijaan hieman valoa tekemiseensä. Joukkue voitti KalPan Kuopiossa 4-2. Voitto oli Liigan heikoimmaksi joukkueelle arvioidulle JYPille toinen perättäinen sen voitettua pahasti varamiehisen HIFK:n keskiviikkona.
JYP tiputti samalla Ässät Liigan jumboksi. JYP on kolme pistettä Ässiä edellä.
Myöskin isoissa vaikeuksissa ollut SaiPa voitti KooKoon 4-3. SaiPa on sarjataulukossa kolmanneksi viimeisenä kaksi pistettä JYPiä edellä.
SaiPa ja JYP saivat ahdinkoonsa helpotusta, mutta pudotuspelipaikka on näiltä joukkueilta yhä kaukana. Olisikin melkoinen yllätys, jos SaiPa tai JYP vielä playoff-viivan yläpuolelle nousisi.
Pelicans haki lauantaina täyden pistepotin Mikkelistä. Lahtelaiset kukistivat Jukurit maalein 3-0.
Vierailijoiden ja koko ottelun ehdoton ykköstähti oli maalivahti Emil Larmi, joka torjui peräti 40 kertaa. Larmi tosin antautui kerran, kun Jukurien Otto Mäkinen ohjasi kiekon maaliin. Tuomaristo meni kuitenkin katsomaan tilannetta videolta ja osuma hylättiin maalivahdin häirinnän takia.
Päätös hämmästytti Jukurien leirissä. Kun tuomaristo selitti tapahtuneen päävalmentaja Olli Jokiselle, ei hän voinut ymmärtää kuulemaansa. Raivostunut Jokinen tekikin mielipiteensä tuomaristolle selväksi.
Lehdistötilaisuudessa Jokinen teki kuitenkin selväksi, että hänen joukkueensa hävisi tehottomuuden takia.
– Me kaaduttiin tänään omaan tehottomuuteen. Noista paikoista olisi pitänyt neljä-viisi maalia tehdä. Vastustajan maalivahti pelasi hyvin. Saatiin trafiikkia ihan hyvin sinne maalille, mutta ei saatu maaleja. Tai yksi saatiin, mutta se hylättiin, Jokinen sanoi.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa