KATOAMINEN Oulun hätäkeskukseen tuli maanantaina aamupäivällä ilmoitus Lapissa kadonneesta henkilöstä. Turisteja Kirkkoniemeen kuljettamassa ollut linja-auto oli pysähtynyt tauolle Näätämössä.
Kirkkoniemi sijaitsee Pohjoisen jäämeren rannalla Pohjois-Norjassa, vain kahdeksan kilometriä Venäjän rajalta. Rajan takana sijaitsee Petsamo, jonka Suomi joutui luovuttamaan välirauhassa vuonna 1944. Näätämö puolestaan on kylä Inarissa sekä Suomen ja Norjan rajanylityspaikka.
Linja-auton matkustajat olivat poistuneet kauppaan asioimaan, mutta yksi matkustajista oli poistunut maastoon kävelylle ja valokuvaamaan. Kyseessä oli Ilta-Sanomien mukaan aasialainen naisturisti. Tämä ei kuitenkaan ollut ilmoittanut poistumisestaan kenellekään.
Linja-autolta poistunut henkilö oli eksynyt ja aikansa kadonnutta etsittyään muu seurue ilmoitti asiasta poliisille. Etsittävään henkilöön saatiin puhelinyhteys, mutta tämä ei ollut osannut kertoa, minne suuntaan oli poistunut. Kadonnut oli kertonut näkevänsä ympärillään ainoastaan puita.
Poliisi pyysi paikallisen Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintäryhmän avustamaan etsinnöissä. Poliisi varautui myös poliisikoiran ja helikopterin käyttöön, mutta paikalle nopeasti saapunut Vapaaehtoinen pelastuspalvelu löysi kadonneen maastosta hyväkuntoisena reilun kilometrin päästä lähtöpaikastaan.
Lue myös: Kadonneen etsinnät lopetettiin tuloksettomina – vanha mies lähti aamulenkille eikä palannut
Kommentoi Facebookissa