Turun iskusta pidätetyillä useita valehenkilöllisyyksiä – kolmella rikostaustaa jo Saksasta

Saksalaislähteiden mukaan kolme Suomessa pidätetyistä marokkolaisista on oleskellut Saksassa ja syyllistynyt rikoksiin.

Saksalaislähteiden mukaan kolme Suomessa pidätetyistä marokkolaisista on oleskellut Saksassa ja syyllistynyt rikoksiin. (Kuvituskuva Fotolia)

Pääepäiltyä Abderrahman Mechkania epäiltiin Saksassa rikoksesta.

TURUN VEITSI-ISKU Saksalaisen uutistoimisto Deutsche Presse-Agentur DPA:n sekä sanomalehti Süddeutsche Zeitungin mukaan Turun veitsi-iskun pääepäilty Abderrahman Mechkan käytti Saksassa useita eri henkilöllisyyksiä.

Ala-Saksissa oleskellutta marokkolaista Mechkania epäiltiin myös pahoinpitelystä Neussin kaupungissa lähellä Düsseldorfia ja viranomaiset merkitsivät hänen tietoihinsa huhtikuussa 2016 ”olinpaikka tuntematon”. Tuolloin hän oli tiettävästi jo Suomessa.

Saksalaislähteiden mukaan myös kaksi muuta nyt neljästä Suomessa pidätetystä marokkolaisesta on oleskellut Saksassa ja syyllistynyt rikoksiin. Toista epäiltiin ryöstöstä ja laittomasta oleskelusta, hän oli majaillut Hampurissa ja Göttingenissä. Mies oli esiintynyt yli viittä eri henkilöllisyyttä käyttäen. Toinen puolestaan pidätettiin Osnabrückissa epäiltynä varkaudesta.

Neljästä pääepäillyn lisäksi pidätetyistä yhdellä on lisäksi tämän vuoden helmikuussa Suomessa käräjäoikeudessa langetettu viiden kuukauden ehdollinen tuomio nuorena henkilönä tehdystä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Heinäkuussa 2016 uhrina oli ollut vammainen tyttö, joka oli hieman aikaisemmin joutunut toisen henkilön seksuaalisen teon kohteeksi.

Päivän Lehden aikaisemman artikkelin Turun veitsi-iskusta voit lukea esimerkiksi tästä.

Suojelupoliisille oli tänä vuonna toimitettu vihje pääepäillystä. Miesten vangitsemisistunto pidetään tänään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa alkaen kello 11, pääepäiltyä kuullaan videoyhteyden välityksellä sairaalasta. Neljä muuta kiistävät osallisuutensa iskuun, asiasta voit lukea tästä.

Poliisi esittää kaikkia viittä miestä vangittavaksi.

Kommentoi Facebookissa