KAVALLUS Suuren mediayhtiön palveluksessa oleva tv-toimittaja on saanut neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen kavalluksesta. Toimittaja oli myynyt leasingyhtiön omistamia laitteita ja pistänyt 11 076 euroa omiin taskuihinsa.
Toimittajan yritys oli tehnyt kaksi leasingsopimusta elektroniikkalaitteista. Sopimuksia ei allekirjoittanut toimittaja, vaan yhtiön toinen yhtiömies. Myös hän sai syytteen kavalluksesta, mutta syyte hylättiin, koska naispuolisella yhtiömiehellä ei ollut mitään tekemistä vieraan omaisuuden myymisen kanssa.
Yritys maksoi kuukausimaksuja liisatuista laitteista vielä senkin jälkeen, kun laitteet oli myyty. Toimittaja kertoi luulleensa, että heillä on sopimuskauden jälkeen oikeus lunastaa laitteet itselleen. Toimittaja myi liisatut laitteet kolmansille osapuolille. Hinta oli 11 076 euroa. Vastaaja kertoi, että hän on menetellyt samalla tavalla ennenkin. Rahat käytettiin firman laskuihin ja perheen elämiseen.
Yrityksen toinen yhtiömies uskoi aikansa, että kaikki on hyvin. Myöhemmin hän huomasi, että kaikki ei ollutkaan hyvin. Toinen yhtiömies eli tv-toimittaja oli pelannut yhtiön rahoja. Näin todetaan Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomiossa.
Pirkanmaan käräjäoikeus totesi, että ulkomailla kirjeenvaihtajana työskentelevä tv-toimittaja on syyllistynyt kavallukseen. Hänet tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Noin 50-vuotias mies määrättiin maksamaan leasingyritykselle 8 900 euroa kavalletuista elektroniikkalaitteista sekä 2 400 euroa oikeudenkäyntikuluja.
Lue myös: Syyte kavalluksesta – suuren suomalaisen mediayhtiön ulkomaankirjeenvaihtajalle vaaditaan vankeutta
Kommentoi Facebookissa