Upeaa – Suomi eteni jatkoon futsalin EM-kisoissa!

Suomi voitti futsalin EM-kisoissa Slovenian maalein 2-1. (Kuva AOP)

Suomi saavutti futsalin EM-kisoissa puolivälieräpaikan voitettuaan Slovenian maalein 2-1.

FUTSAL Ensi kertaa EM-lopputurnauksessa pelaava Suomen miesten futsalmaajoukkue kukisti alkusarjan päätösottelussa Amsterdamissa Slovenian maalein 2-1. Voitto merkitsi Suomelle puolivälieräpaikkaa.

Ottelu eteni 0-0 -numeroissa yli puoli tuntia. Suomi siirtyi johtoon, kun Juhani Jyrkiäinen ohjasi lantiollaan Iiro Vanhan laukauksen maaliin.

Slovenia oli Suomen johtomaalin jälkeen selkä seinää vasten. Se otti kentälle lentävän maalivahdin eli otti maalivahdin pois pelaten ylimääräisellä kenttäpelaajalla.

Suomen maalivahti Juha-Matti Savolainen käytti tilaisuuden hyväkseen. Hän viimeisteli komeasti tyhjään maaliin.

Slovenia Nejc Hozjan onnistui vielä kaventamaan, mutta tasoihin asti Slovenia ei yltänyt. Suomi puolusti fiksusti, eikä ajautunut paniikkiin.

Toisin kuin kahdessa ensimmäisessä ottelussa Groningenissa, nähtiin Amsterdamin ottelussa yleisöäkin, kun Hollanti höllensi koronarajoituksia. Paikan päällä oli useampia suomalaisfaneja, jotka tuulettelivat historiallista voittoa ilman paitaa.

Suomen voitto merkitsi Slovenian tipahtamista jatkosta. Myös Italian tie nousi pystyyn sen hävittyä Kazakstanille maalein 1-4.

Kazakstan ja Suomi etenevät lohkosta maanantaina pelattaviin puolivälieriin. Suomi kohtaa maanantain ottelussa Portugalin, Ukrainan tai Hollannin. Vastustaja on selvillä myöhemmin perjantai-iltana.

Puolivälieräpaikka on jo ylittänyt odotukset, joita Suomen joukkueeseen asetettiin. Saavutus on suomalaisessa palloiluhistoriassa merkittävä.

Futsalilla on maailmalla huomattavasti enemmän harrastajia kuin jääkiekolla tai varsinkaan salibandyllä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Kazakstanin brasilialaisjoukkue liian kova Suomelle

Kommentoi Facebookissa