ONNETTOMUUS Tiistaina aamulla kello 7.53 tuli hätäkeskuksen kautta ilmoitus tasoristeyksessä Kaskisissa tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa useita henkilöitä oli loukkaantunut. Pohjanmaan poliisi kertoo, että loukkaantuneet vietiin sairaaloihin Tampereella ja Vaasassa.
Linja-auto kuljetti koululaisia ja oli ylittämässä Pyhän Eskelinkadun tasoristeystä, kun ratatyökone törmäsi siihen. Linja-auto oli yhteentörmäyksen voimasta kulkeutunut noin 25 metriä kiskoja pitkin ratatyökoneen edessä, ennen kuin molemmat kulkuneuvot olivat pysähtyneet. Ratatyökone oli törmäyksen voimasta suistunut raiteilta.
– Valitettavasti mukana oli koululaisia ja yhteensä turmaan joutui 12 henkilöä. Kahdeksan heistä oli linja-autossa. Kaksi linja-autossa olleista loukkaantui vakavammin, päivystävä palomestari Dan Gref kertoi MTV Uutisille.
Linja-auton kulkusuunnassa on stop-merkki ennen tasoristeystä, mutta alustavien tietojen mukaan linja-auto ei ollut siihen pysähtynyt, vaan oli ajanut suoraan tasoristeykseen, tarkoituksenaan jatkaa matkaa Pyhän Eskelinkatua pitkin. Ratatyökoneen kuljettaja oli onnistunut hidastamaan vauhtia jonkin verran ennen törmäystä sekä antamaan äänimerkin varoitukseksi.
Sekä ratatyökoneen että linja-auton kuljettaja puhalsivat alkometriin nollatulokset. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Kommentoi Facebookissa